Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”
Real Oviedo nousi kuluvaksi kaudeksi La Ligaan.
Perinteikäs espanjalaisseura pelasi edellisen kerran maan korkeimmalla sarjatasolla 24 vuotta sitten. Real Oviedo nousi alkukesästä La Ligaan, kun espanjalaislegenda Santi Cazorla oli ottamassa joukkoja reppuselkään ja auttoi seuran takaisin pääsarjaan.
Real Oviedon sarjakausi käynnistyi perjantai-iltana. Villarreal kaatoi Real Oviedon 2-0. Real Oviedo pelasi noin 70 minuuttia vajaamiehisenä.
Real Oviedon kesän siirtoikkuna on toistaiseksi ollut hiljainen.
Cazorla ilmoitti hetki pelin jälkeen vaativansa seurajohdolta peliliikkeitä siirtomarkkinoilta. Cazorlan mukaan joukkuetta on vahvistettava, jotta Real Oviedo voi aidosti kilpailla La Ligassa.
– Tiedämme, että meidän on odotettava loppuun saakka, mutta pitää paikkansa, että tarvitsemme hankintoja, jotta voimme kilpailla tässä sarjassa. Kaikki tiedämme sen. Odotamme, että seurajohdon työllä saamme vahvistuksia, mutta tällä hetkellä ei auta muuta kuin tehdä kaikkemme nykyisellä joukkueella.
– Meidän on otettava askel eteenpäin ja kilpailla mahdollisimman hyvin. Odotamme vahvistuksia, Cazorla painotti.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan