Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
Pep Guardiolaa pidetään yleisesti Barcelonan seurahistorian parhaana päävalmentajana.
Guardiola valmensi Barcelonaa vuodet 2008-12, ja johdatti seuran kolmesti La Ligan mestaruuteen. Lisäksi Guardiola voitti Barcelonan peräsimessä muun muassa kahdesti Mestarien liigan.
Pesti päättyi keväällä 2012. José Mourinhon valmentama Real Madrid voitti tuolloin La Ligan mestaruuden.
Katalonialaismediassa on pyörinyt vuosien mittaan lukuisia huhuja Guardiolan potentiaalisesta paluusta Barcelonan peräsimeen. Guardiolan nykyinen sopimus Manchester Cityn kanssa päättyy kesällä 2027.
Guardiola ilmoitti GQ:n haastattelussa, ettei hän aio palata Barcelonaan.
– Se päättyi jo. Ja se päättyi ikuisiksi ajoiksi. Se oli todella hienoa aikaa, mutta se päättyi. Palaisinko Barcelonaan puheenjohtajaksi? Minusta ei ole sellaiseen rooliin, Guardiola totesi haastattelussa.
Guardiola ilmoitti pitävänsä määrittelemättömän mittaisen sapattivapaan sitten, kun sopimus Manchester Cityn kanssa päättyy.
– Tiedän, että City-etappini jälkeen pysähdyn ja pidän taukoa. Se on täysin varmaa. Olen jo päättänyt sen. En tiedä, miten pitkään olen tauolla. Kenties vuoden, kaksi, kolme, viisi tai viisitoista.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jude Bellinghamin paluu kentille lähenee
- UEFA määräsi Benfican Gianluca Prestiannille väliaikaisen pelikiellon – sivuun Real Madrid -ottelusta
- Joan Laporta: Välit Leo Messin kanssa menneet huonompaan suuntaan
- Viisi kuukautta leikkauksesta – Barcelona-pelaaja palasi harjoituksiin
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa

- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Viisi kuukautta leikkauksesta – Barcelona-pelaaja palasi harjoituksiin
- Valmentaja sai hurjan toimitsijakiellon – vastaa syytöksiin: ”Haluan, että minua kuunnellaan”
- Real Madrid odottaa – tällaisen rangaistuksen Mestarien liigan kohupelaaja voi saada