Jarru päälle ja täyskäännös: Atlético Madridin seuraikoni pyörsi päätöksensä juuri maaliviivalla
30-vuotiaan Saúl Ñíguezin sopimus Atlético Madridissa tulee umpeen ensi kauden jälkeen. Sopimus on perua vuodelta 2017, kun seuran oman kasvatin kysyntä oli kuumimmillaan. Palkkakin mitoitettiin sen mukaiseksi, mutta sopimuksen pituus oli karhunpalvelus Atléticolle.
Atleti on monta vuotta yrittänyt saada pelaajansa myydyksi. Se on ollut vaikeaa, koska Saúlin palkka ja pelillinen anti eivät enää kohtaa.
Atlético Madridin seurajohto on tänä kesänä ilmoittanut, että se on valmis makuloimaan Saúlin pelaajasopimuksen, jos se helpottaisi häntä löytämään uuden seuran itselleen. Tätä tarkoitusta varten Saúl oli keskustellut siirrosta turkkilaiseen Trabzonsporiin.
Saulin nykyinen pelaajasopimus ei ole itsessään erityisen arvokas. Se on ostettavissa ulos noin 2,2–3,5 miljoonalla eurolla riippuen hieman, mistä lähteestä asiaa tutkii.
Italialaistoimittaja Fabrizio Romano uutisoi kuitenkin maanantaina, että siirto on kuivunut kokoon. Saúl oli alustavasti sopinut Trabzonsporin kanssa, että hän tekee seuraan nelivuotisen sopimuksen, ja lento Turkkiin oli varattu tälle päivälle.
Keskusteltuaan asiasta tarkemmin perheensä kanssa Saúl päätyi lopputulemaan, että siirto on viisainta perua. Neuvotteluyhteys hänen ja turkkilaisseuran välillä on siis katkennut.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde