Seurajoukkueiden MM-kisat potkaistiin käyntiin viime viikonloppuna.

Uusitussa formaatissa 32 joukkuetta ympäri maailman taistelevat seurajoukkueiden maailmanmestaruudesta. Mukana on 12 eurooppalaista joukkuetta.

Kisat kestävät noin kuukauden ja finaali pelataan heinäkuun puolivälissä.

La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas pitää turnausta turhanpäiväisenä ja toivoo, ettei sitä pelattaisi tulevaisuudessa.

– Se pitäisi poistaa. Tavoitteeni on, ettei tätä turnausta pelata tulevaisuudessa. Se on minulle päivänselvää. Sille ei ole tilaa aikataulussa. Emme tarvitse jälleen uutta turnausta, joka siirtää rahaa tietyille seuroille ja pelaajille. Nämä rahat ovat samalla pois jostain muualta.

– Rahaa ei ole tarpeeksi, joten on pidettävä kiinni nykyisestä ekosysteemistä ja peruttava nämä kisat. Meidän olisi pidettävä kiinni niistä kilpailuista, jotka meillä jo oli valmiiksi.

Tebas ei aio viettää kesää katsomalla kisoja.

– En ole nähnyt otteluakaan. No, näin 25 minuuttia Chelsean ottelusta ja se vaikutti kuin kesäiseltä harjoitusottelulta. Kaikki intensiteetti ja juoksut puuttuivat.

LUE MYÖS