Antonylta tunteikas jäähyväisviesti Real Betisille
Real Betisin lainalaituri Antony on kirjoittanut sosiaalisessa mediassa jäähyväisviestin Los Verdiblancosille.
Antonysta, 25, tuli kesällä 2022 yksi kaikkien aikojen kalleimmista jalkapalloilijoista, kun hän siirtyi Ajaxista Manchester Unitediin 95 miljoonalla eurolla.
Brasilian maajoukkuetaiturin ura ei kuitenkaan ikinä lähtenyt Englannissa kunnolla käyntiin, ja hänestä tuli jopa eräänlainen naurunaihe – pitkälti hintalappunsa vuoksi.
Viime tammikuussa Antony lähti hakemaan uusia tuulia Betisiin, jossa hänestä kuoriutui jälleen oma itsensä ja kannattajien uusi suosikki. Hän esiintyi lainapestillään 26 ottelussa tehden niissä yhdeksän maalia ja syöttäen viisi.
Antony on läpi kevään vihjaillut, että hän viihtyy todella hyvin Andalusiassa ja olisi mahdollisesti halukas jatkamaan uraansa Espanjassa. Lehtitietojen mukaan Betis on yrittänyt neuvotella lainadiilin jatkumista ensi kaudelle, mutta United haluaisi myydä Antonyn suoraan.
Lauantaina julkaisemassaan Instagram-videossaan Antony antaa ymmärtää, että hänen uransa jatkuu jossain muualla.
– Tänään on päivä kiittää yhtä elämäni kauneimmista luvuista.
– Ensimmäisestä askeleesta lähtien tunsin jotain erilaista tätä seuraa kohtaan. Se oli kuin kotiinpaluu, kuin löytäisin palan itsestäni, jonka luulin menettäneeni. Teidän kanssanne löysin taas hymyni.
– Kiitos, että toivotitte minut tervetulleeksi yhtenä omistanne. Kiitos, että annoitte minulle takaisin jalkapallon pelaamisen ilon.
LUE MYÖS
- Barcelonan avainpelaaja loukkasi olkapäänsä – poissaoloaika selvillä
- Barcelonalle iso voitto Atléticosta – peräti neljä pelaajaa loukkaantui
- Barcelonalle iso kolaus: Tähtipelaaja sivuun Atletico-ottelusta
- Marca: Atlético neuvottelee jatkosopimuksesta suurimman tähtensä kanssa
- Athletic: Antonio Rüdiger haluaa jatkaa Real Madridissa – seura ei ole vielä tarjonnut sopimusta
- Ronald Araújo jäi oma-aloitteisesti sivuun Barcelonan joukkueen arjesta
- Seurapomo kertoi, miksi Lamine Yamalin kannattaa jäädä Barcelonaan
- Real Madridin hyökkääjä nousi kyseenalaisen tilaston jaetulle kärkipaikalle
- Real Madrid menetti taas pisteitä La Ligassa – näin Xabi Alonso kommentoi pistemenetystä
- Real Madrid jäi taas tasapeliin

- Sport: Hansi Flick pettynyt Barcelonan peliesityksiin – vaatii huomattavaa tasonnostoa
- Barcelonalle kylmä suihku – sitten rytisi