Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
Raphinha pelasi kaksi kautta Xavin alaisuudessa Barcelonassa.
Raphinha sai ensimmäisellä kaudellaan varsin mukavasti vastuuta, mutta viime kaudella peliaika jäi hyvin vähäiseksi. Raphinha pelasi La Ligassa vaivaiset 1371 minuuttia ja oli selvää, ettei laitahyökkääjä kuulunut Xavin suunnitelmiin.
Valmentajanvaihdos tuli hyvään saumaan, sillä tällä kaudella Raphinha on ollut yksi maailman parhaista pelaajista. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 53 otteluun on syntynyt 32 maalia ja 25 maalisyöttöä.
Isabela Pagliari haastatteli Raphinhaa, joka kertoi ajastaan Xavin alaisuudessa. Raphinha kokee, ettei Xavi luottanut häneen missään vaiheessa.
– Minusta tuntui, ettei Xavi ja hänen valmennustiiminsä luottaneet minuun tarpeeksi. Joskus pelasin todella hyvin tunnin ajan, mutta Xavi otti minut vaihtoon. Yritin selvittää tilanteeni ja puhuin paljon Xavin kanssa, mutta se ei muuttunut miksikään. Xavilla oli omat ajatuksensa.
– Kun muita ei ollut käytettävissä, pääsin pelaamaan ja olin kentällä 90 minuuttia. Tein kaikkeni ja ratkaisin pelejä. Mutta heti kun joku toinen oli käytettävissä, Xavi laittoi hänet kentälle välittömästi.
– Siitä on ikoninen video, kun suutun tullessani vaihtoon ja potkin vaihtopenkkiä. Pelasimme Manchester Unitedia vastaan ja olin pelannut todella hyvän pelin. Tein maalin ja syötin toisen. Peli oli 2-2, kun Xavi otti minut vaihtoon. Olin juuri luonut huippupaikan. Silti olin taas ensimmäisenä vaihdossa. En voinut uskoa sitä.
LUE MYÖS
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan

- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta