Barcelonan Raphinha oli lähellä valita toisen maajoukkueen: ”Onneksi passini ei mennyt läpi”
Raphinha oli lähellä valita Italian A-maajoukkueen edustamisen. FC Barcelonan brasilialaistähti kertoi mahdollisuudestaan pelata Azzurien paidassa kesän 2021 EM-kisoissa.
Raphinha, 28, pelasi Valioliigassa Leedsissä, kun Italian maajoukkueen edustajat ottivat häneen yhteyttä suunnitelmana saada laituri mukaan EM-turnaukseen. Kisat päätyivät Italian Euroopan mestaruuteen, kun Englanti kaatui finaalissa rangaistuspotkukilpailussa.
Raphinha olisi voinut valita Italian edustamisen isänsä Rafael Dias Bellolin kautta, jolla on italialaisia sukujuuria. Laiturin debyytti Brasilian paidassa tapahtui myöhemmin samana vuonna lokakuussa 2021.
Raphinhan lähtö kisakoneeseen oli hyvin lähellä, mutta suunnitelma kaatui passiviivästykseen.
– Minun piti mennä EM-kisoihin vuonna 2020. Olin periaatteessa valmis lähtemään. Onneksi passini ei kuitenkaan mennyt läpi, Raphinha kommentoi toimittaja Isabela Pagliarin haastattelussa.
– Italian maajoukkueen edustajat soittelivat silloin minulle. Jorginho myös soitteli silloin minulle. Italian henkilökunnalla oli loistava projekti minulle valmiina. Se kiinnitti todella huomioni.
– Minulla oli samaan aikaan kuitenkin se yhden prosentin toive syvällä sisälläni, että kantaisin Brasilian paitaa joskus. Onneksi Italian passini ei valmistunut ajoissa!
Raphinha siirtyi Barcelonaan Leedsistä kesällä 2022. Laituri on ollut tällä kaudella huippuvireessä tilastoituaan 52 otteluun 31 maalia ja 25 maalisyöttöä kaikki kilpailut mukaan lukien.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan

- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta