Real Madrid selviää vähällä: kurittoman kolmikon pelikiellot jäivät vaikutuksettomiksi
Real Madrid -pelaajien Antonio Rüdigerin, Jude Bellinghamin ja Lucas Vázquezin pelikieltojen pituudet ovat selvinneet. Kolmikko ajettiin lauantaina ulos tappioon päättyneen Copa del Reyn loppuottelun päätösminuutilla. Syynä oli niskoittelu.
Espanjalaislähde Cope kertoo, että Bellingham pääsee lopulta pälkähästä eikä saa pelikieltoa. Punainen kortti oli ollut sen verran jyrkkä ratkaisu.
Alkuperäisen raportin mukaan suihkukomennus oli johtunut siitä, että Bellingham ”oli lähestynyt tuomaria vihamielisellä asenteella, ja hänen joukkuekaveriensa oli täytynyt hillitä häntä”.
Myös Vázquez protestoi finaalissa erotuomari Ricardo de Burgos Bengoetxeaa vastaan. Hänen pelikieltonsa pituus on kaksi ottelua. Vahinko ei ole suuri, koska pelikielto pätee vain Espanjan cupissa, ja Vázquezin jatko Realissa on muutenkin epävarmalla pohjalla.
Rüdigerille on langetettu pisin, kuuden ottelun pelikielto, joka kuulostaa pahemmalta kuin onkaan. Käytännössä saksalaiselta jäänee väliin vain ensi kauden sarja-avaus, koska otteluista viisi kuluisi joka tapauksessa polven kuntouttamiseen. Pelikielto johtuu tilanteesta, jossa hän heitti jonkin tavaran, mahdollisesti jääpalan, kohti erotuomaria.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde