Borja Iglesias rysäytti hattutempun – Barcelona nousi dramaattisesti voittoon
Barcelona voitti lauantaina Celta Vigon kotikentällään 4-3 La Ligassa.
Kotijoukkue siirtyi johtoon 12. minuutilla, kun Ferran Torres haki rangaistusalueen tuntumassa oikean jalkansa vapaaksi ja tykitti takakulmaan. Celta tuli tasoihin vain hetkeä myöhemmin, kun Pablo Duranin syöttö boksin poikki tavoitti Borja Iglesiasin, joka viimeisteli.
Sama kaveri oli asialla 52. minuutilla, kun Celta meni johtoon. Pitkä avaus lipsahti Barcelonan puolustuksen taakse, Iglesias rynnisti maalia kohti ja latasi tarkan maanuoliasen takanurkkaan.
Kymmenen minuuttia myöhemmin Iglesias sai hattutemppunsa täyteen hyvin samanlaisella osumalla. Celtan puolustuksesta lähti pitkä purku, josta tulikin täydellinen pystysyöttö Barcelonan korkeaa linjaa vastaan. Iglesias oli käytännössä jo puolessa kentällä yksin läpi ja chippasi lopuksi pallon ohi maalivahti Wojciech Szczęsnyn.
Celtan johtoasemassa edettiin lopulta alle kymmenen minuuttia. Ensiksi Dani Olmo viimeisteli komean kuvion päätteeksi ja hetkeä myöhemmin Raphinha puski Lamine Yamalin keskityksestä sisään.
Lisäajalla nähtiin vielä lisää draamaa, kun Barcelonalle vihellettiin rangaistuspotku Olmoon kohdistuneesta rikkeestä. Vetovastuun otti Raphinha, joka laittoi pallon satavarmasti verkkoon.
Barcelona jatkaa La Ligan sarjakärjessä, nyt seitsemän pistettä rikkaampana kuin ottelun vähemmän pelannut Real Madrid. Celta Vigo taas jatkaa seitsemäntenä.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Sociedad tarrasi finaalipaikkaan
- Hansi Flick piikitteli Real Madridia – ja peruutteli nyt sanoissaan
- Real Madrid ulos Superliigasta
- Marcus Rashford sivuun huippuottelusta – myös toisen Barcelona-tähden tilanne auki
- AS: Nurmen kunto puhuttaa – Madridin paikallisottelu saatetaan viedä toiselle stadionille
- MLS-seura ollut jo kuukausia Robert Lewandowskin perässä
- Barcelonan maalitykki saattaa jäädä sivuun huippuottelusta
- Kapteeni saattaa jättää Real Madridin kesällä
- Endrickin agentti tyrmäsi ehdotuksen – näin brassilupaukselle käy
- La Liga -seuran kiukku kasvaa – nyt tuli uusi purkaus: ”Valioliigaa jäljessä kaikessa”
- Real Madrid ulos Superliigasta
- Hansi Flick piikitteli Real Madridia – ja peruutteli nyt sanoissaan
- Real Sociedad tarrasi finaalipaikkaan
- Marcus Rashford sivuun huippuottelusta – myös toisen Barcelona-tähden tilanne auki
- Kapteeni saattaa jättää Real Madridin kesällä
- AS: Nurmen kunto puhuttaa – Madridin paikallisottelu saatetaan viedä toiselle stadionille
- Endrickin agentti tyrmäsi ehdotuksen – näin brassilupaukselle käy
- Barcelonan maalitykki saattaa jäädä sivuun huippuottelusta
- La Liga -seuran kiukku kasvaa – nyt tuli uusi purkaus: ”Valioliigaa jäljessä kaikessa”
- Real Madrid kaatoi Valencian, mutta kulisseissa kiehuu jälleen: ”Heillä on ongelma”