Barcelona päästi kolme maalia Saksassa – eteni silti Mestarien liigan välieriin
Barcelona eteni Mestarien liigan välieriin.
Barcelona voitti puolivälierissä Borussia Dortmundin lopulta yhteismaalein 5-3. Dortmund vei jälkimmäisen osan nimiinsä maalein 3-1, mutta Barcelona oli voittanut avausosan tyylipuhtaasti 4-1 ja selvitti tiensä jatkoon.
Dortmund käytti jälkimmäisessä osassa jo pientä rotaatiota, eli ei näyttänyt itsekään täysin uskovan jatkopaikkaan.
Dortmundin hyökkääjä Serhou Guirassy iski hattutempun Barcelonan verkkoon. Dortmund siirtyi johtoon 11. minuutilla, kun Wojciech Szczęsny teki rikkeen boksissa ja pallo vietiin pilkulle. Guirassy laukoi pilkun varmasti maaliin.
Guirassy puski lähietäisyydeltä Dortmundin toisen maalin 49. minuutilla ja saksalaiset saivat hengen päälle, mutta se ei lopulta riittänyt. Dortmundin Ramy Bensebaini ohjasi pallon omaan maaliin vain viisi minuuttia Guirassyn toisen maalin jälkeen.
Guirassy viimeisteli hattutemppunsa vartti ennen täyttä aikaa. Vain hetkeä myöhemmin Julian Brandt sai pallon maaliin, mutta Dortmundin neljäs osuma hylättiin paitsiona.
Barcelona kohtaa välierissä joko Internazionalen tai Bayern Münchenin. Inter voitti Saksassa pelatun avausosan 2-1.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun