Isco vitsaili Manchester Unitedin lainatähden pitämisestä kaikin keinoin – ”Meidän täytyy aloittaa varainkeruukampanja”
Isco toivoo Antonyn jäävän Real Betisiin tämän kauden jälkeen. Betis-tähti vitsaili seuran tarvitsevan varainkeruukampanjan Manchester Unitedista lainatun brasilialaisen pitämiseksi.
Antony pelasi sunnuntaina ensimmäisen Sevillan derbynsä, kun Betis kukisti paikalliskilpailijansa Sevillan 2-1-lukemin kotonaan.
Antony, 25, saapui Betisiin tammikuun siirtoikkunassa Man Unitedista loppukauden mittaisella lainasopimuksella. Laituri on ilmaissut aiemmin mediassa kiinnostuksestaan jäädä Betisiin.
Betisin tulisi tehdä Iscon mielestä kaikkensa pitääkseen Antonyn seuran riveissä.
– Meidän täytyy aloittaa varainkeruukampanja, että hän voi jäädä meille ainakin vielä vuodeksi. Olemme huomanneet hänen saavuttuaan muutoksen. Hän on tuonut meille niin paljon hyvää, Isco kehui Antonyn merkitystä Marcalle.
Sunnuntain voitto oli Betisin ensimmäinen Sevillasta viimeiseen 12 kohtaamiseen La Ligassa. Kuudentena sarjataulukossa oleva Betis on tasapisteissä viidentenä majailevan Villarrealin kanssa.
Viides sija voi riittää Mestarien liiga -paikkaan.
– Me pystymme unelmoimaan mistä vaan. Me voitamme tällä hetkellä. Olemme tasoissa Villarrealin kanssa ja taistelemme Mestarien liiga -paikasta. Meillä on hieno kauden viimeinen puolisko edessä, Isco kehui Betisin voittoa.
– Tämä on minulle tunnelman ja ilmapiirin suhteen kaikkein erityisin ottelu. Miten pitkään tämä ottelu tullaankaan muistamaan ja millainen nosto meidän moraalillemme se onkaan. Olen ylpeä, että pystyn antamaan tälle yleisölle jotakin juhlittavaa. Tämä on ollut uskomaton viikko.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä