Dramaattinen ratkaisu pilkuilla! Espanja neljän parhaan joukkoon Kansojen liigassa
Espanja jatkaa Kansojen liigassa neljän parhaan joukkoon La Roja kukisti suurten käänteiden puolivälieräparissa Hollannin rangaistuspotkukilpailussa sunnuntai-iltana kotonaan.
Kaksiosaisen otteluparin yhteismaalit menivät pilkkujen jälkeen 6-5 Espanjalle.
Espanja iski ottelun avausmaalin jo kuudennella minuutilla rangaistuspotkusta Mikel Oyarzabalin viimeisteltyä isännät johtoon. Oyarzabal hankki myös pilkun itselleen, kun Jan Paul van Hecke liukui laiturin nurin.
Hollanti sai puolestaan tilaisuuden tasoitukseen rangaistuspotkusta toisen puoliskon alussa Robin Le Normandin revittyä Memphis Depayn nurin. Hyökkääjä ei erehtynyt ja lukemat olivat tasan.
Espanja palasi johtoon pelikellon näyttäessä 67. minuuttia. Asialla oli jälleen Oyarzabal, joka pukkasi Nico Williamsin keskityksen maalinedustalta verkkoihin.
La Roja hukkasi johtoasemansa pian puolustuksen uinahdukseen 12 minuuttia myöhemmin. Ian Maatsen unohdettiin boksissa vapaaksi ja laitapuolustaja tulitti Simonsin syötön jälkeen pallon ylänurkkaan tasoittaen lukemat.
Varsinaisen peliajan numeroiksi kirjattiin 2-2, joten ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.
Sama käsikirjoitus toistui kolmannen kerran. Ensin Espanja otti johtoaseman Lamine Yamalin lauottua pallon takanurkkaan 102. minuutilla.
Sitten oli Hollannin vuoro. Espanjan maalivahti Unai Simon kaatoi vastaantulollaan Simonsin ja vieraat saivat toisen rangaistuspotkunsa. Simons sijoitti pilkun sisään ja peli oli jälleen auki.
Jatkoajan päätyttyä tasalukemiin ratkaisu siirtyi rangaistuspotkukilpailuun. Ensimmäiset kolme laukausvuoroa menivät sekä Espanjan että Hollannin onnistuttua yrityksissään.
Tämän jälkeen molemmat maat ampuivat yhden huti. Ensin Noa Lang täräytti ylärimaan ja perään Bart Verbruggen torjui Yamalin vaisun yrityksen.
Sinetti nähtiin kuudennella vuoroparilla, kun Simon pysäytti Donyell Malenin laukauksen. Pedri sijoitti omansa sisään ja Espanja kaappasi välieräpaikan itselleen.
Espanja kohtaa Kansojen liigan välieräparissa Ranskan. Neljän parhaan maan lopputurnaus pelataan Saksassa Münchenissä ja Stuttgartissa.
Toinen välieräpari on Saksa-Portugali.
Muokattu 24.3: klo 1.45: Espanjan välierävastustaja lisätty.
LUE MYÖS!
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
