Espanjalta viime hetken nousu – valioliigalahjakkuus teki debyytin synnyinmaatansa vastaan
Dean Huijsen debytoi A-maajoukkueessa, kun Espanja nousi tasoihin Hollannin vieraana Kansojen liigan puolivälieräparin avausosassa. Tasainen ottelu päättyi 2-2-tasalukemiin.
Huijsen, 19, tuli vaihdosta sisään ottelun 41. minuutilla. Bournemouthin toppari korvasi loukkaantuneen Pau Cubarsín.
Espanja iski ottelun avausmaalin jo yhdeksännellä minuutilla. Lamine Yamal prässäsi pallon pois Hollannin kolmanneksella ja tarjoili pallon Nico Williamsille. Williams teki pienen käännön laukaus yllätti Bart Verbruggenin kimmokkeen kautta.
Hollanti tasoitti lukemat avauspuoliskon puolivälin jälkeen. Justin Kluivert loi esityön Cody Gakpon viimeistelessä alakulmaan.
Hollanti siirtyi johtoon toisen puoliskon alkutahdeilla, kun Tijjani Reijnders sijoitti rauhallisesti pallon Unai Simonin selän taakse.
Ottelun viimeisellä kympillä koettin vielä ikävä hetki, kun Hollannin 19-vuotias puolustaja Jorrel Hato liukui napit edellä Robin Le Normandin päälle. Ajax-pelaaja sai suoran punaisen kortin rikkeestään.
Le Normand pystyi jatkamaan peliä nilkkaan tulleesta tällistä huolimatta.
Espanja käytti miesylivoiman hyväksi ottelun lisäajalla. Verbruggen torjui Williamsin laukauksen eteensä ja Mikel Merino sijoitti tasoituksen maalinedustalta.
Espanja ja Hollanti ratkaisevat otteluparin toisessa osaottelussa sunnuntaina. Parin häviävä maa pelaa MM-karsintojen G-lohkossa Suomen, Liettuan, Maltan ja Puolan kanssa.
LUE MYÖS!
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit