Xavi kertoi suunnitelmistaan: ”Miksen voisi mennä maajoukkueeseenkin…”
Xavi on ollut vajaan vuoden ilman seuraa.
Xavi jätti Barcelonan toukokuussa 2024, vaikka luotsin sopimus olisi kattanut vielä kuluvan kauden.
Xavi päätti tammikuussa 2024 jättävänsä Barcelonan kauden jälkeen, mutta seurajohto onnistui suostuttelemaan luotsin muuttamaan mielensä. Seurajohto ei kuitenkaan pitänyt siitä, miten avoimesti hän kertoi mielipiteensä Barcelonan taloudellisesta tilanteesta.
Barcelona-pomo Joan Laporta otti siitä nokkiinsa ja lopulta osapuolet päättivät, ettei Xavi jatkakaan joukkueen päävalmentajana.
France Football haastatteli Xavia, joka kertoi viime kaudesta ja tulevaisuudestaan.
– Tein tiettyjä virheitä. Sergio Busquetsin lähtö pakotti meidät miettimään pelitapaamme uudelleen. Silloin päädyin yhteen keskikenttäpelaajaan ja kolmeen hyökkäävämpään pelaajaan, eikä se aina tuottanut hedelmää. Olen ylpeä siitä, että luotin uuden sukupolven pelaajiin, jotka ovat nyt koko seuran tulevaisuus, Xavi totesi.
Xavi on kiinnostunut valmentamaan maajoukkuetta.
– Minun on levättävä kesään asti ja sitten voin kuunnella seurojen ja maajoukkueiden tarjouksia. Miksen voisi mennä maajoukkueeseenkin, jota valmentaisin karsinnoissa ja MM-kisoissa tai sitten voisin valmentaa seurajoukkuetta, joka osallistuu Mestarien liigaan ja taistella sen voitosta.
– Minulla on ollut todella suuri vastuu koko elämäni ajan ja tarvitsen kesään saakka rauhaa. Kesällä katsotaan, mitä markkinat tuovat tullessaan. Haluan sellaisen projektin, joka innostaa minua voittamaan. Haluaisin jatkaa valmentamista.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu

- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa