Imanol Alguacil haukkui tuomaripelin Man United -tappion jälkeen – ”Se on julmaa”
Imanol Alguacil oli pettynyt tuomarointiin Real Sociedadin Eurooppa-liigan neljännesvälierien toisessa osaottelussa Manchester Unitedin vieraana. La Real hävisi vieraspelin 4-1 ja putosi turnauksesta yhteismaalein 5-2.
Ottelussa vihellettiin yhteensä kolme rangaistuspotkua, joista kaksi Man Unitedille. Lisäksi yksi Unitedille vihelletty pilkkutuomio kumottiin VAR-tarkastuksen jälkeen.
La Real pelasi myös ottelun toisen puoliskon loppuosan vajaamiehisenä. Jon Aranburu ajettiin 63. minuutilla ulos viimeisenä miehenä tehdystä rikkeestä suoralla punaisella kortilla.
La Realin päävalmentaja Alguacil ei ollut tyytyväinen erotuomari Benoit Bastienin suoritukseen.
– Se on julmaa, en tiedä miten selittäisin tämän ilman tekosyitä. United oli parempi, mutta olisin halunnut kilpailla yksi yhtä vastaan, Alguacil harmitteli AS:n mukaan.
– Tuomari ei halunnut viheltää ainoaa rangaistuspotkua, joka olisi ollut oikea tuomio. Hän vain vihelsi ne, jotka eivät olleet. Me emme ansainneet tällaista tuomaria, eikä myöskään Manchester United.
– Tämä tuomarisuoritus ei ollut neutraali. Olen pahoillani kannattajien puolesta, tässä ei ollut mitään mahdollisuutta kunnolliselle ottelulle – ei vain näiden päätösten vuoksi, se oli 14. minuutista alkaen jatkuvaa. Se on sääli. Tästä ei voi syyttää pelaajia. Tuomari ei antanut meidän kilpailla. Aloitimme ottelun hyvin. En tiedä, mitä olisi voinut tapahtua.
La Real on La Ligan sarjataulukossa sijalla 11. Joukkue matkustaa sunnuntaina Rayo Vallecanon vieraaksi.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon