Espanjan maajoukkueen urheilujohtaja menetti ystävyytensä Sergio Ramosin kanssa: ”Emme ole vieläkään selvittäneet asiaa”
Albert Luque, 46, työskenteli noin puolentoista vuoden Espanjan jalkapalloliiton urheilujohtajana.
Luque rakensi yhdessä valmennuksen kanssa Espanjan A-maajoukkuetta. Luquen tehtäviin kuului muun muassa ilmoittaa pelaajille maajoukkuekutsuista. Pesti päättyi toukokuussa 2024.
Luque ja Espanjan A-maajoukkueen päävalmentaja Luis de la Fuente päättivät olla kutsumatta Sergio Ramosia maajoukkueeseen. Kaksikko ilmoitti päätöksestään konkaritopparille puhelimitse.
Luque kertoi El Largueron haastattelussa menettäneensä samalla hetkellä ystävyytensä Ramosin kanssa. Kaksikko oli pelannut aikoinaan yhdessä Espanjan maajoukkueessa ja olivat hyviä ystävyksiä, mutta Ramos ei sulattanut sitä, että Luque oli jättämässä hänet ulos maajoukkueesta.
– Olimme kuin perhettä. Ystävyytemme loppui siihen. Toivon hänelle pelkkää parasta. Silloin maajoukkueessa ei ollut kahta selkeää avauksen topparia. Kävimme läpi suuria muutoksia ja silloin keskustelin Robin Le Normandin kanssa. Houkuttelin hänet Espanjan paitaan ja onnistuin siinä.
– Ramos ei ymmärtänyt sitä, emmekä ole vieläkään selvittäneet asiaa. Menetin ystävyyteni Ramosin kanssa sen vuoksi. Hän oli loistava ystävä, muttei osannut erotella asioita.
– De la Fuente teki päätöksensä ja minä menin hänen päätöksen kanssa vaikka kuolemaan asti. Kerroimme mielipiteemme toisillemme ja totesin, että de la Fuente johtaa ja menen hänen päätöksen kanssa loppuun asti.
– Me soitimme Sergiolle ja ilmoitimme päätöksestä. Sen päivän jälkeen hän ei ole enää puhunut minulle. Hän ei osannut eritellä minua urheilujohtajana ja ystävänä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tunteet kuumenivat – Real Madridin supertähti menetti malttinsa MM-kisoissa
- Michael Olisen siirtosaaga sai jatkoa – supertähti haluaa siirtyä Espanjaan
- Sarjanousijalta aikamoinen haku – entinen Valioliigatähti siirtymässä seuraan
- Espanja historiansa toiseen MM-finaaliin!
- Huonoja uutisia Barcelonalle – tähtipelaaja ulkona mahdollisesti monta kuukautta
- Real Madridin pelaajat rikkoivat MM-maaliennätyksen
- Mateu Alemany pyrkii houkuttelemaan Barcelona-pelaajan Atléticoon
- Rayo Vallecano ärsyttää Chelseaa
- Argentiinan maajoukkuepelaaja saattaa jättää Atléticon
- AS: Real Madrid huokaisee helpotuksesta – Thibaut Courtois’n lihasvamma ei ole vakava
- Michael Olisen siirtosaaga sai jatkoa – supertähti haluaa siirtyä Espanjaan
- Sarjanousijalta aikamoinen haku – entinen Valioliigatähti siirtymässä seuraan
- Huonoja uutisia Barcelonalle – tähtipelaaja ulkona mahdollisesti monta kuukautta
- Real Madridin pelaajat rikkoivat MM-maaliennätyksen
- Mateu Alemany pyrkii houkuttelemaan Barcelona-pelaajan Atléticoon
- Argentiinan maajoukkuepelaaja saattaa jättää Atléticon
- Uusi tieto: 100 miljoonan MM-tähti voi jättää Espanjan – Valioliiga-jätti teki liikkeen
- Romano: FC Barcelona iski siirtomarkkinoilla – Dortmundin tähti siirtyy seuraan
- Voiko Julián Álvarez jäädä Atléticoon? Näin Sergio Agüero kommentoi
- Rayo Vallecano ärsyttää Chelseaa