Marca: Barcelona-puolustaja sai tarjouksen Serie A:sta – halusi jäädä kasvattajaseuraansa

Serie A -seura Como tarjosi talven siirtoikkunassa Héctor Fortista kahdeksan miljoonaa euroa Barcelonalle, kertoo Marca.
Marcan saamien tietojen mukaan Como oli aktiivisesti Fortin kintereillä ja halusi hankkia 18-vuotiaan laitapuolustajan kesken kauden.
Seurat keskustelivat siirrosta, mutta Fort ilmoitti suoraan, ettei halua missään nimessä poistua Barcelonasta. Barcelona ilmoitti sittemmin Comolle, ettei neuvotteluja voida jatkaa, koska pelaaja ei halua jättää Barcelonaa.
Xavi nosti Fortin viime kaudella Barcelonan edustusjoukkueeseen.
Hansi Flick on peluuttanut Fortia tällä kaudella 13 ottelussa. Flick on nimennyt Fortin kolmesti avauskokoonpanoonsa La Ligassa.
Barcelonan oman kasvatin nykyinen sopimus päättyy kesällä 2029. Fort teki viime keväänä kesään 2026 ulottuvan jatkosopimuksen, jota jatkettiin automaattisesti kolmella vuodella eteenpäin, kun nuorukainen täysi-ikäistyi viime syksynä.
LUE MYÖS
- Barcelonan rästiottelun uusi ajankohta selvillä – seura aikoo valittaa
- Barcelonalle surkeita uutisia – luottopelaaja sai polvivamman
- Atlético-legenda Gabi saamassa mielenkiintoisen valmennuspestin
- Relevo: Antoine Griezmann kiinnostunut siirtymään MLS:ään – neuvottelut pitkällä
- Atletico Madrid suli taas – Barcelonalta uskomaton nousu voittoon
- La Liga -pomo iski takaisin Carlo Ancelottille – irvailee julkisesti Real Madridin valmentajalle
- Diego Simeone on yhä raivon vallassa – myönsi asian ennen jättipeliä Barcelonaa vastaan
- Carlo Ancelottilta uusi uhkaus La Ligalle: ”Tämä on viimeinen kerta”
- Real Madrid Kylian Mbappén johdolla voittoon
- Atlético on niellyt tappionsa – valmiina Barcelonan katoon: ”Täytyy käyttää tätä bensana”
- Barcelonan rästiottelun uusi ajankohta selvillä – seura aikoo valittaa
- Carlo Ancelottilta uusi uhkaus La Ligalle: ”Tämä on viimeinen kerta”
- Relevo: Antoine Griezmann kiinnostunut siirtymään MLS:ään – neuvottelut pitkällä
- Barcelonalle surkeita uutisia – luottopelaaja sai polvivamman
- Atlético-legenda Gabi saamassa mielenkiintoisen valmennuspestin
- La Liga -pomo iski takaisin Carlo Ancelottille – irvailee julkisesti Real Madridin valmentajalle
- Diego Simeone on yhä raivon vallassa – myönsi asian ennen jättipeliä Barcelonaa vastaan
- Atletico Madrid suli taas – Barcelonalta uskomaton nousu voittoon
- Thibaut Courtois kritisoi pelaajien ja valmentajien käytöstä: ”Niin väsynyt uhriutumiseen”
- Lamine Yamal teki historiaa Mestarien liigassa – nuorella supertähdellä kunnianhimoinen tavoite