Kylian Mbappé tarvitsee suuria paineita onnistuakseen Real Madridissa: ”Pidän siitä”

Kylian Mbappé siirtyi viime kesänä vapaana agenttina Real Madridiin.
Real Madrid ehti olla vuosikausia Mbappén kintereillä ja sai tähden lopulta riveihinsä viime kauden jälkeen.
Mbappén alku Real Madridissa oli vaikea ja hyökkääjä sai huomattavasti kritiikkiä peliesityksistään.
Mbappén peliesitykset ovat sittemmin kohentuneet huomattavasti ja hyökkääjä on löytänyt hetken kadoksissa olleen maalijyvänsä. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 35 otteluun on syntynyt komeat 23 maalia.
Ranskalaistähti kertoi Prime Videolle nauttivansa suuresta paineesta Real Madridissa.
– On helppo sanoa, että unelmasi on pelata Real Madridissa, mutta lopulta on monia pelaajia, jotka eivät nauti paineesta. Minä tunnen sen paineen, mutta pidän siitä, koska tarvitsen painetta pelatakseni hyvin ja tehdäkseni uhrauksia joukkueen eteen.
– Minun on tunnettava myös rakkautta, joten olen saanut madridismolta ensimmäisestä päivästä saakka. Sain sitä myös ennen siirtoani. Tarvitsen painetta nauttiakseni pelistäni ja auttaakseni laadullani joukkuetta, Mbappé totesi.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Wojciech Szczęsny tekee pian päätöksen tulevaisuudestaan: ”Täällä pelaaminen on upeaa”
- Xavi kertoi suunnitelmistaan: ”Miksen voisi mennä maajoukkueeseenkin…”
- Barcelonan rästiottelun uusi ajankohta selvillä – seura aikoo valittaa
- Barcelonalle surkeita uutisia – luottopelaaja sai polvivamman
- Atlético-legenda Gabi saamassa mielenkiintoisen valmennuspestin
- Relevo: Antoine Griezmann kiinnostunut siirtymään MLS:ään – neuvottelut pitkällä
- Atletico Madrid suli taas – Barcelonalta uskomaton nousu voittoon
- La Liga -pomo iski takaisin Carlo Ancelottille – irvailee julkisesti Real Madridin valmentajalle
- Diego Simeone on yhä raivon vallassa – myönsi asian ennen jättipeliä Barcelonaa vastaan
- Carlo Ancelottilta uusi uhkaus La Ligalle: ”Tämä on viimeinen kerta”