Cristiano Ronaldo oli valmis antamaan osan palkastaan Pepelle: ”Hän sanoi, että jos kyse on rahasta…”
Cristiano Ronaldo ja Pepe pelasivat yhdessä Real Madridissa kahdeksan vuoden ajan.
Pepe oli jo edustanut Real Madridia muutaman vuoden ajan, kun Ronaldo siirtyi seuraan kesällä 2009.
Pepe jätti Real Madridin kesällä 2017, ja siirtyi tuolloin turkkilaisen Besiktasin paitaan. Pepe kuului vuosikausien ajan maailman parhaiden keskuspuolustajien joukkoon, muttei päässyt Real Madridin kanssa sopuun jatkosopimuksen pituudesta ja päätti lopulta vaihtaa maisemaa.
Pepe paljasti Renascençan haastattelussa, että Ronaldo oli valmis antamaan hänelle osan palkastaan, jotta toppari olisi jäänyt Real Madridiin.
– Ronaldo toivoi minun jäävän Real Madridiin. Uskoin kuitenkin, että aikani seurassa oli tullut päätökseen. Yritin selittää sitä Ronaldolle ja sanoin, etten enää voisi olla Real Madridissa, koska minulla oli tuolloin muutamia vaikeuksia.
– Ronaldo sanoi, että jos kyse on rahasta, niin hän on valmis luopumaan osasta palkastaan antaakseen sen minulle. Sanoin, ettei onneksi kyse ollut siitä, vaan muista syistä. Halusin kokea jotain uutta ja siksi lähdin Turkkiin.
Pepe, 41, lopetti mittavan uransa viime syksynä. Ammattilaisura kesti 22 vuotta.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan