Carlo Ancelotti haukkui koko joukkueen – vain yksi Real Madridin pelaaja sai puhtaat paperit
Carlo Ancelotti myönsi suoraan, että Real Madrid pelasi heikon ottelun Espanjan Supercopan finaalissa. Barcelona vyöryi 5-2-voittoon, vaikka Real pääsi pelaamaan valtaosan toisesta puoliajasta ylivoimalla.
Ottelun jälkeen Ancelotti ei varsinaisesti silitellyt pelaajiensa päitä.
– Emme puolustaneet hyvin vastustajan alueella emmekä matalassa blokissa. He tekivät maalinsa todella helposti. Emme tehneet hyvin töitä joukkueena emmekä yksilöinä, sillä hävisimme paljon kaksinkamppailuita. Olemme surullisia ja pettyneitä, Ancelotti sanoi lehdistölle.
– Pelasimme huonosti ensimmäisestä minuutista viimeiseen. Ylivoimalla emme löytäneet ratkaisuja. Olen tyytymätön koko peliin.
Ancelottin mukaan vain yksi pelaaja sai puhtaat paperit.
– En voi ottaa tästä pelistä mukaani mitään muuta kuin Kylian Mbappén esityksen. Hän teki maalin erinomaisen liikkeen jälkeen. Kaiken muun voimme tästä pelistä unohtaa.
– Ulosajon jälkeen luulin, että voisimme vielä nousta takaisin peliin. Me puolustimme heikosti, ja Barcelona ansaitsi voittonsa. He puolustivat paremmin kuin me.
Bussin alle Ancelotti ei halunnut erikseen heittää ketään.
– En aio nimetä ketään. Tämä oli koko joukkueen ongelma. Joukkue puolusti huonosti niin puolustusalueella kuin keskikentällä. Emme olleet tiiviitä.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Neuvottelut käynnissä – Atlético haluaa Brasilian maajoukkuepelaajan
- Bild: Xabi Alonso herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Barcelona hävisi La Ligassa – näin Hansi Flick kommentoi
- Barcelona menettämässä huippulupauksensa PSG:lle
- Kommentti: Nollatoleranssi päävammoihin on hössötystä
- Historiallinen saavutus jäi Kylian Mbappélta kahden ottelun päähän
- Álvaro Arbeloa: Real Madridin faneilla ”täysi oikeus” viheltää meille
- Barcelonan huippulupaus lähtökuopissa – PSG ja Chelsea perässä
- Álvaro Arbeloan Real Madridille voitto – Bernabéulla tulehtunut tunnelma
- Real Madrid -faneja käärmeissään Kylian Mbappén ilmoituksesta

- Atléticon kaupankäynti jatkuu – hyökkääjä myytiin Italiaan
- Sport: Useat seurat kiinnostuneita Barcelona-pelaajasta
- Marc-André ter Stegen siirtymässä Barcelonasta toiseen La Liga -seuraan