Ronald de Boer latasi suorat sanat Barcelonasta: ”Jos kyseessä olisi yritys, olisi se ollut jo pitkään konkurssissa”
La Liga ja Espanjan jalkapalloliitto eivät antaneet Barcelonalle lupaa rekisteröidä Dani Olmoa ja Pau Víctoria joukkueeseensa.
La Liga ja liitto olivat sitä mieltä, ettei Barcelona pystynyt mahduttamaan itseään sille asetettuun palkkakattoon ja sen myötä kaksikon rekisteröinti estettiin.
Barcelona valitti sen jälkeen tapauksesta korkeimpaan urheilutuomioistuimeen, joka antoi lopulta seuralle luvan väliaikaiseen rekisteröintiin.
Päätös on herättänyt paljon porua Espanjassa.
Lukuisat La Liga -seurat ovat julkaisseet tiedotteita, joissa päätöstä kummastellaan. Seurojen mielestä Barcelonaa suositaan, sillä pelaajat olisi pitänyt rekisteröidä joukkueeseen viimeistään vuodenvaihteeseen mennessä, mutta Barcelona sai rekisteröidä kaksikon yli viikon myöhässä.
Pelaajaurallaan Barcelonassa pelannut Ronald de Boer latasi suorat sanat Barcelonan toiminnasta Ziggo Sportin haastattelussa.
– En tiedä, mihin tämä päättyy, mutta tietenkin on todella surullista, että Barcelonan kaltaisen hienon seuran on tehtävä tällaisia idioottimaisuuksia jatkuvasti. Vuosia sitten Barcelona pelasi ilman paitasponsoria tai Unicefin logot pelipaidoissaan. Tuollainen hyväntahtoisuus on kadonnut täysin. He myyvät kaiken, mitä myytävissä on.
– On huolestuttavaa, sillä tämä voi toistua. Samaan aikaan muut seurat tekevät parhaansa mahduttaakseen itsensä taloudellisiin sääntöihin. Muut tekevät asiat reilulla, oikeudenmukaisella ja sovitulla tavalla. Jokaisella kerralla sitä miettii, että on hullua, miten tämä on edes mahdollista. Jos kyseessä olisi normaali yritys, olisi se ollut jo pitkään konkurssissa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan