Loukkaantumisten kanssa kamppaillut Vitolo lopetti uransa

Vitolo, 35, on päättänyt pelaajauransa.
Vitolo ilmoitti päätöksestään sosiaalisessa mediassa.
Vitolon viime vuodet ovat menneet täysin penkin alle erilaisten loukkaantumisten vuoksi. Vasemman laitahyökkääjän viime vuodet pitävät sisällään muun muassa polvivammoja ja lukuisia lihasvammoja.
Vitolon edellisestä pelistä ehti vierähtää yli puolitoista vuotta. Espanjan A-maajoukkueestakin tuttu Vitolo pelasi Las Palmasissa lainalla kauden 2022-23, mutta kausi oli rikkonainen ja pelaaja sai lopulta vain reilut sata peliminuuttia vyölleen Segundassa.
Atlético hankki Vitolon Sevillasta noin 36 miljoonalla eurolla kesällä 2017. Vitolon sopimus Atléticon kanssa päättyi vasta viime kesänä. Vitolo kuului vuosien ajan seuran parhaiten palkattujen pelaajien joukkoon, vaikkei ollut osa Diego Simeonen suunnitelmia sitten kauden 2019-20.
Vitolo voitti Atléticon kanssa La Ligan mestaruuden keväällä 2021. Lisäksi hän juhli Sevillan kanssa kolmesti Eurooppa-liigan mestaruutta. Vitolo voitti myös Atléticon kanssa Eurooppa-liigan.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi