Santi Cazorlan unelma toteutui päiviä ennen nelikymppisiä – ”Olen odottanut tätä pitkään”
Santi Cazorlan haave toteutui sunnuntaina. 39-vuotias espanjalaistähti viimeisteli ensimmäisen maalinsa kasvattajaseuransa Real Oviedon paidassa.
Cazorla osui rangaistuspotkusta Segundan ottelussa Racing Ferrolia vastaan Galiciassa. Oviedo voitti ottelun 5-1-lukemin.
Cazorla sai tehtyä maalinsa neljä päivää ennen 40-vuotissyntymäpäiviään tulevana perjantaina.
– Tämä on erityinen hetki. Tämä on ollut unelmani pienestä pojasta asti. Minulla kävi ennen tätä hetkeä paljon asioita mielessäni. Olen odottanut tätä niin pitkään, Cazorla iloitsi sunnuntaina medialle.
Cazorla on pelannut pitkällä ammattilaisurallaan La Ligaa Villarrealissa ja edustanut Valioliigassa Arsenalia. Espanjalainen poistui kasvattajaseurastaan Oviedosta Villarrealiin vuonna 2003 alle 18-vuotiaana.
Cazorla on voittanut Arsenalissa kahdesti FA Cupin ja juhlinut kahdesti Euroopan mestaruutta (2008 ja 2012) Espanjan maajoukkuepaidassa.
Cazorla palasi Oviedoon kesällä 2023 ilmaiseksi kolmen Qatarissa Al Saddista vietetyn vuoden jälkeen. Keskikenttäpelaaja on esiintynyt kahden kauden aikana 44 ottelussa ja syöttänyt kahdeksan maalia. Nyt Cazorlalla on myös tehty maali tilastoissaan.
Oviedo on Segundan sarjataulukossa kahdeksantena tasapisteissä Gijonin, Granadan ja Levanten kanssa. Seura taistelee tällä hetkellä nousukarsintapaikoista La Ligaan.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan