Hansi Flick: Barcelonalta ”todella huono” esitys
Barcelonan päävalmentaja Hansi Flick myöntää, että lauantain esitys Real Betisiä vastaan oli ”todella huono”.
Blaugrana johti ottelua kahdesti, mutta sen oli tyytyminen 2-2-tasapeliin Betisin vieraana. Barcelona on nyt voittanut viidestä edellisestä sarjapelistään vain yhden, ja sen sarjajohto on hupenemaan päin.
Toisena majailevana Real Madrid on enää kahden pisteen päässä Barcelonasta, ja se on pelannut ottelun vähemmän.
– Se ei ollut hyvä ottelu. Meillä on nuori joukkue ja meidän on kehityttävä paljon. Se on meistä kiinni. Olemme tarpeeksi hyviä voittaaksemme joka ottelun, mutta meidän on myös näytettävä se, kommentoi Flick ESPN:n mukaan.
Saksalaisluotsi sai ottelussa suoran punaisen kortin, koska hänen katsottiin protestoineen voimakkaasti Betisin saamaa rangaistuspotkua, josta Giovani Lo Celso iski kotijoukkueen avausosuman. Flickin mukaan hänen reaktionsa ei ollut kohdistettu tuomareille.
– En sanonut mitään kenellekään. Se oli vain reaktio minulta. Minun on hyväksyttävä se. En koskaan halua puhua tuomareista. En ikinä tee niin.
– Se reaktio johtui siitä, että heillä meni niin pitkään päättää, onko se pilkku vai ei. Jos se menee niin, en ole varma, onko se selvä tilanne.
– Olen todella pettynyt [punaiseen korttiini]. Luulin, että minulle ei ikinä kävisi näin. Mutta ehkä täällä se menee niin ja minun on hyväksyttävä se.
Flickin mukaan Barcelona ei aio valittaa hänen punaisesta kortistaan.
LUE MYÖS
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille