Leo Messi ei osallistu Barcelonan juhlagaalaan – syynä välirikko Joan Laportan kanssa?

Barcelona juhlistaa 125-vuotiasta historiaansa ensi viikon perjantaina gaalatilaisuudessa.
Seuran perustamisesta tulee kuun vaihteessa kuluneeksi 125 vuotta.
Barcelona järjestää sen kunniaksi gaalatilaisuuden ja on kutsunut sinne lukuisia entisiä pelaajiaan.
Sportin saamien tietojen mukaan Leo Messi ei osallistu tilaisuuteen. Messin edustajien mukaan pelaaja oli jo aiemmin sopinut muita menoja samaan ajankohtaan.
Barcelonassa kummastellaan, ettei seurahistorian paras pelaaja osallistu tilaisuuteen. Sport arvelee, että se saattaa johtua myös siitä, ettei Messin ja Joan Laportan välit ole hyvät.
Laporta päätti elokuussa 2021, ettei Messille tarjota uutta sopimusta, sillä Barcelonan taloustilanne oli tuolloin dramaattinen, eikä seuralla ollut realistisesti varaa maksaa Messin valtavaa palkkaa.
Laporta on sittemmin yrittänyt järjestää tapaamista, mutta kaksikko ei ole tavannut toisiaan. Katalonialaismedian mukaan se johtuu siitä, ettei Messi ole edelleenkään sujut sen kanssa, mitä Laportan kanssa tapahtui heinä-elokuun vaihteessa 2021.
LUE MYÖS
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Rangaistuspotkumaali ratkaisi Real Madridin sarja-avauksen
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon
- Sevilla myymässä ykköstopparinsa 30 miljoonalla eurolla
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”
- Barcelonan maali puhuttaa – valmentaja ei voi ymmärtää: ”Kaikki näimme, mitä tapahtui”
- Kaksi punaista korttia avausjaksolla – tunteet kuumenivat Barcelonan kauden avausottelussa
- Marcus Rashford matkustaa Mallorcaan – pelioikeus silti täysi kysymysmerkki