Real Madridin tähtäimessä oleva Xabi Alonso tekee päätöksen tulevaisuudestaan keväällä
Bayer Leverkusenin päävalmentaja Xabi Alonso tekee päätöksen tulevaisuudestaan maaliskuussa, kertoo Marca.
Alonso ei ole vielä päättänyt, aikooko hän jäädä Leverkuseniin kuluvan kauden jälkeen.
Osapuolten välinen sopimus ulottuu kesään 2026 saakka, mutta on hyvin mahdollista, että Alonso vaihtaa maisemaa jo tämän kauden jälkeen.
Alonso aikoo miettiä asiaa kaikessa rauhassa ja on ilmoittanut saksalaisseuralle tekevänsä päätöksensä maaliskuussa. Silloin Leverkusen saa tarvittaessa tarpeeksi aikaa reagoidakseen mahdolliseen uuden valmentajan etsimiseen.
Marcan mukaan Real Madrid pitää Alonsoa potentiaalisena kandidaattina uudeksi päävalmentajakseen, muttei ole toistaiseksi keskustellut entisen pelaajansa kanssa.
Alonso sai viime kesänä tarjoukset niin Liverpoolilta kuin Bayern Müncheniltäkin, mutta päätti jäädä Leverkuseniin. Kuluva kausi on ollut selvästi haastavampi, sillä Leverkusen on jäänyt Bundesliigassa jo yhdeksän pisteen päähän Bayernista.
LUE MYÖS
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä