Vitor Roque kommentoi aikaansa Barcelonassa: ”Minulla ei ollut aikaa sopeutua”
Vitor Roque sanoo, että hänen siirtonsa Barcelonaan oli hätiköity.
Brasilialaishyökkääjän oli määrä siirtyä Athletico Paranaensesta Barcelonaan viime kesänä, mutta siirtoa aikaistettiin puolella vuodella Gavin loukkaantumisen takia.
30 miljoonan euron siirtosumma toi mukanaan isot odotukset, mutta Roque ei missään vaiheessa päässyt kunnolla vauhtiin Kataloniassa. Brassikärki onnistui maalinteossa kahdesti, mutta hän sai koko kevään aikana vain reilut 350 peliminuuttia.
Roquen agentti uhkasi jo toukokuussa viedä asiakkaansa pois Barcelonasta, kun hyökkääjä ei saanut Xavin alaisuudessa minuutteja. Kesällä vaihtui valmentaja, mutta Barcelona näytti jo laskeneen Roquen ulos suunnitelmistaan.
Näin ollen hyökkääjälupaus siirtyi täksi kaudeksi lainalle Real Betisiin, jolla on diilissä osto-optio ja mahdollisuus pidentää lainapestiä ensin vuodella.
Roque myönsi Betisin verkkosivuilla, että hänen siirtonsa Barcelonan kiirehdittiin liiankin nopeasti.
– Totuus on, että olin Brasiliassa, enkä tiennyt, olenko siirtymässä vai en. Sain tietää siirrostani Espanjaan viikkoa ennen. Olin lomalla, enkä tiennyt asiasta.
– Ja sitten kun saavuin, en saanut juurikaan mahdollisuuksia. Minulla ei ollut myöskään aikaa sopeutua.
– Totuus on, että minulla oli joitain huonoja hetkiä siellä, mutta ne toimivat minulle oppimiskokemuksena. Olen todella iloinen, että olen ollut Barcelonassa. Siellä oppimani asiat auttavat minua yhä tänä päivänä.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui