Mats Hummels kummastelee Real Madridin käytöstä: ”Epäkunnioittavaa”
Rodri voitti maanantaina uransa ensimmäisen Ballon d’Orin.
Manchester Cityn keskikenttäpelaaja valittiin Ballon d’Orin voittajaksi, vaikka varsinkin madridilaismedia oli rummuttunut kovasti Viníciuksen voittoa.
Real Madrid sai kuulla Rodrin voitosta muutama tunti ennen tilaisuutta ja päätti jäädä protestina kotiin. Yksikään Real Madridin edustaja tai pelaaja ei matkustanut paikan päälle tilaisuuteen.
Carlo Ancelotti valittiin tilaisuudessa vuoden parhaaksi valmentajaksi ja lisäksi Real Madrid valittiin vuoden parhaaksi joukkueeksi. Kukaan ei noutanut palkintoja lavalta.
Real Madrid on kertonut madridilaismedialle jättäneensä tilaisuuden väliin, koska koki France Footballin ja UEFA:n käyttäytyneen epäkunnioittavasti seuraa kohtaan.
Paikan päällä tilaisuudessa ollut Mats Hummels kritisoi suorasanaisesti Real Madridin temppua.
– Sellaisen sanojen käyttäminen kuin kunnioituksen puute hävityn kisan jälkeen on donaldtrumpmaista käytöstä. Ikävä kyllä se on epäkunnioittavaa muita kohtaan. Se on se huono juttu. Kyse ei ole siitä, etteikö joku Real Madridin pelaaja olisi ansainnut voittaa sitä. Ehdolla oli kuitenkin ihan yhtä hyviä pelaajia muista seuroista. Ja se, ettet kunnioita heitä, on todella paha juttu, Hummels sanoi Alleine ist schwer -podcastissa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”