Barcelona hakee vahvistuksia kolmelle pelipaikalle – neljä nimeä mielessä
Barcelona pyrkii heikosta taloustilanteestaan huolimatta vahvistamaan jatkuvasti joukkuettaan.
Aiemmin Barcelonaan on yhdistetty huhuissa Joshua Kimmichiä ja Martín Zubimendia. Tuoreimpien tietojen mukaan Barcelonan päävalmentaja Hansi Flick on kuitenkin ollut tyytyväinen Barcelonan omiin kasvatteihin Marc Bernaliin ja Marc Casadóon eikä siksi pidä keskikentän pohjan vahvistamista ykkösprioriteettinaan.
Myös muu keskikenttäosasto on tällä hetkellä ihan mukavassa jamassa – etenkin kun Frenkie de Jong jo palasi sairastuvalta, ja Gavi, Fermín López sekä Dani Olmo ovat palaamassa näinä pävinä. Samoin laitahyökkääjäosasto on hyvässä kuosissa.
Sen sijaan kolmelle muulle pelipaikalle Barcelona havittelee Mundo Deportivon mukaan vahvistuksia. Toppariosastolla kiinnostaa etenkin Bayer Leverkusenin Jonathan Tah, jonka sopimus päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Kunnolla Tah’n perään lähteminen lienee osaltaan riippuvaista siitä, mitä Barcelonan nykyisten toppareiden kanssa päädytään tekemään. Ronald Araújon, Iñigo Martínezin, Andreas Christensenin ja Eric Garcían sopimukset päättyvät kesällä 2026, ja jos heidän kanssaan ei päädytä jatkosopimukseen, toppariosasto kaipaa vahvistuksia.
Jo pidempään Barcelonan heikkouksiin on kuulunut vasemman laitapakin tontti. Viime kesänäkään osastoa ei vahvistettu, joten nuori Alejandro Balde on käytännössä ainoa mitat täyttävä vasen pakki joukkueessa.
MD:n tietojen mukaan Barcelona seuraa mielenkiinnolla Bayern Münchenin Alphonso Daviesia ja Atléticon Reinildo Mandavaa. Molempien nykyiset sopimukset päättyvät ensi kesänä.
Daviesia on huhuissa viety jo pitkään Real Madridiin, mutta Flickin päätyminen Barcelonaan voi keikauttaa vaakakuppia Barçan suuntaan. Flickillä ja Daviesilla kun on yhteistä historiaa Bayernista.
Puolustuslinjan lisäksi Barcelona kaipaa vahvistusta hyökkäyksen keskisektorille. Robert Lewandowski on kiistaton avauksen pelaaja ja hän on avannut kauden erinomaisesti, mutta Lewandowskilla on ikää jo 36 vuotta eikä Barcelonalla ole puolalaiselle tällä hetkellä selkeää varavaihtoehtoa.
Erling Haaland on tiettävästi puheenjohtaja Joan Laportan unelma, mutta norjalaiskärjen hankkiminen ei ole realismia ainakaan vielä. Sen sijaan Barcelonaa kiinnostaa kanadalaishyökkääjä Jonathan David, jonka sopimus ranskalaisen Lillen kanssa umpeutuu kuluvan kauden jälkeen.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”

- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa