Sergiño Dest kritisoi Xavia: ”Hän ei ollut rehellinen”
Barcelona hankki Sergiño Destin Ajaxista 21 miljoonalla eurolla syksyllä 2020.
Laitapuolustaja sai mukavasti vastuuta ensimmäisellä kaudellaan Ronald Koemanin alaisuudessa, mutta vastuu putosi huomattavasti sen jälkeen, kun seurajohto antoi Koemanille potkut ja palkkasi Xavin uudeksi päävalmentajaksi.
Yhdysvaltojen A-maajoukkueessa pelaava Dest, 23, pelasi sittemmin lainalla AC Milanissa ja PSV:ssä.
Dest siirtyi kesällä ilmaissiirrolla PSV:hen. Laitapuolustaja allekirjoitti nelivuotisen sopimuksen hollantilaisseuran kanssa. Dest kärsii parhaillaan vakavasta polvivammasta ja palannee pelikentille tammi-helmikuussa.
Sport haastatteli Destiä, joka kertoi mielipiteensä Xavista. Dest kokee, ettei Xavi ollut rehellinen hänelle.
– Se ei riippunut minusta, mutta en koe saaneeni tarvittavan määrän mahdollisuuksia Xavin alaisuudessa. Koin joutuvani pelaamaan rajoitusten kanssa. En saanut olla oma itseni. Halusin osallistua hyökkäyksiin, koska se on suurin vahvuuteni, mutta Xavi pyysi, etten nousisi ylös kentällä.
– Mielestäni hän ei ollut rehellinen kanssani. Kävimme useita keskusteluita, joissa hän sanoi minulle jotain, mutta sen jälkeen aina epäilin, pitäisikö se oikeasti paikkaansa. Ennen kesälomaa hän sanoi luottavansa minuun ja kehotti, etten kiinnittäisi huomiota siihen, mitä mediassa kirjoitetaan. Ja heti, kun palasin lomilta, hän ilmoitti, että minun pitäisi lähteä Barcelonasta.
LUE MYÖS
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta