Isä kehotti hollantilaistähteä jättämään Barcelona-siirron väliin
Tijjani Reijnders kuuluu AC Milanin ehdottomiin avainpelaajiin.
Reijnders, 26, kellotti viime kaudella miltei 4000 peliminuuttia AC Milanissa ja on pitänyt paikkansa avauskokoonpanossa myös tällä kaudella.
Hollannin A-maajoukkueessa 18 kertaa esiintynyt keskikenttäpelaaja herätti Barcelonan kiinnostuksen kesällä 2023. Sergio Busquets jätti tuolloin Barcelonan ja katalonialaisjätti etsi korvaajaa seuralegendalleen.
Reijndersin Martin-isä kertoi Algemen Dagbladin haastattelussa neuvotelleensa Barcelonan kanssa. Pelaajaurallaan muun muassa FC Jokereissa pelannut Martin Reijnders kehotti poikaansa olemaan siirtymättä Barcelonaan.
– Monet engantilaisseurat olivat kiinnostuneita Tijjanista. He ottivat välikäsien kautta yhteyttä häneen. Ainoastaan Barcelonan kanssa puhuimme suoraan urheilujohtajan, eli Decon kanssa. Varmistin vielä kuvan kautta, että puhumme todella Decon kanssa. Tietenkin on imartelevaa, että Barcelona halusi Tijjanin, koska loppupeleissä puhumme kuitenkin Barcelonasta.
– He etsivät korvaajaa Busquetsille. Silloin sanoin pojalleni, ettei hän ole sen kaltainen pelaaja. Ohjeistin poikaani olla siirtymättä Barcelonaan. Putoat huomaamattasi penkille. Olisit vain yksi uusi epäonnistunut ulkomaalaishankinta.
LUE MYÖS
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde