Relevo: Barcelona kiinnostunut Lillen hyökkääjästä – saatavilla pian ilman siirtokorvausta

Barcelona on kiinnostunut Lillen Jonathan Davidista, kertoo Relevo.
Relevon saamien tietojen mukaan David, 24, jättää Lillen kuluvan kauden jälkeen vapaana agenttina. Davidin sopimus Lillen kanssa päättyy, eikä hän solmi jatkosopimusta ranskalaisseuran kanssa. David on edustanut Lilleä reilun neljän vuoden ajan.
Kuluvalla kaudella 13 otteluun on syntynyt kahdeksan maalia. David iski aiemmin tällä viikolla maalin Real Madridin verkkoon, kun Lille kaatoi Mestarien liigan hallitsevan voittajan 1-0.
Relevon mukaan David ei tee vielä päätöstä seuraavasta siirrostaan, vaan keskittyy nykyiseen kauteen ja miettii tulevaisuuttaan keväällä. Relevon mukaan Davidin Barcelona-siirto ei ole suinkaan kirkossa kuulutettu, sillä katalonialaisseuralla voi olla vaikeuksia yltää pelaajan ja agenttien taloudellisiin vaatimuksiin.
David on pelannut vuosien saatossa 192 virallista ottelua Lillen riveissä ja viimeistellyt komeat 92 maalia. David on 29 maalillaan Kanadan A-maajoukkuehistorian paras maalintekijä.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Carlo Ancelotti kertoi miksei Real Madrid ollut Dean Huijsenin kintereillä jo vuosi sitten
- Joan Laporta: Lamine Yamal jäämässä Barcelonaan – ”Maksamme hyviä palkkoja”
- La Ligan ensi kauden Mestarien liiga -joukkueet selvillä – viimeinen putoaja selviää päätöskierroksella
- Huhut Real Madrid -siirrosta voimistuvat – Chelsea-tähti etsinyt jo asuntoa Madridista
- Barcelona-legenda luottaa Lamine Yamalin Ballon d’Or -mahdollisuuksiin – ”Hän on muuttunut”
- Lähde: Saudi-Arabiassa ollaan valmiita rikkomaan siirtoennätys Viníciuksen vuoksi
- VIRALLISTA: Huipputoppari siirtyy Valioliigasta Real Madridiin
- Tuore mestari Valioliigasta Barcelonan kiikarissa
- Lähde: La Liga -tähti siirtymässä Atléticoon – siirtosumma selvillä
- Lähde: Davide Ancelotti liittymässä isänsä valmennustiimiin Brasilian maajoukkueessa
- Huhut Real Madrid -siirrosta voimistuvat – Chelsea-tähti etsinyt jo asuntoa Madridista
- Barcelona-legenda luottaa Lamine Yamalin Ballon d’Or -mahdollisuuksiin – ”Hän on muuttunut”
- La Ligan ensi kauden Mestarien liiga -joukkueet selvillä – viimeinen putoaja selviää päätöskierroksella
- Tuore mestari Valioliigasta Barcelonan kiikarissa
- Joan Laporta: Lamine Yamal jäämässä Barcelonaan – ”Maksamme hyviä palkkoja”
- VIRALLISTA: Huipputoppari siirtyy Valioliigasta Real Madridiin
- Lähde: Saudi-Arabiassa ollaan valmiita rikkomaan siirtoennätys Viníciuksen vuoksi
- Carlo Ancelotti kertoi miksei Real Madrid ollut Dean Huijsenin kintereillä jo vuosi sitten
- Näkökulma: Nämä 5 asiaa tekivät Barcelonasta La Ligan mestarin
- Lähde: Davide Ancelotti liittymässä isänsä valmennustiimiin Brasilian maajoukkueessa