Barcelonan Jules Koundé näytti vihreää valoa pelaajien lakolle
Manchester Cityn ja Espanjan A-maajoukkueen tähtipelaaja Rodri ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että pelaajat voivat vastata jatkuvasti kasvaviin ottelumääriin lakolla.
Pelaajat ovat kyllästyneitä valtaviin ottelumääriin, ja silti viime vuosina kattojärjestöt ovat lisänneet niitä ja luoneet jopa uusia kilpailuja.
Mestarien liigan formaattimuutoksen vuoksi liigavaiheessa pelataan kaksi ottelua enemmän kuin aiemmin lohkovaiheessa. Lisäksi ensi kesänä pelattava seurajoukkueiden MM-turnaus venyttää kuluvan kauden jopa heinäkuun puoliväliin saakka. Seurajoukkueiden MM-kisat päättyvät vain muutama viikko ennen seuraavan kauden alkua.
Barcelonan Jules Koundé pitää lakkoa hyvänä ideana.
– Olemme puhuneet tästä jo 3-4 vuoden ajan, mutta kukaan ei anna painoarvoa sille, mitä sanomme. Kukaan ei kuuntele protagonisteja, joten meidän on mentävä lakkoon, jotta päättävät tahot kuuntelisivat meitä. Joka vuosi ottelumäärä kasvaa ja lepoaika vähenee. Pelaajat ottavat jatkuvasti suurempia riskejä ja sen näkee, sillä loukkaantumisten määrä on kasvanut, koska meillä on jatkuvasti entistä vähemmän aikaa levätä. Seurajoukkueiden MM-kisoissa pelaavien pelaajien pelimäärät nousevat 70 otteluun kaudessa. Se on hullua.
Koundé toivoo pelaajien puhuvan asiasta keskenään enemmän.
– Meidän pitäisi kommunikoida paremmin keskenämme ja olla enemmän yhteyksissä. Emme ole tarpeeksi organisoituja, jotta olisimme kuin yksi yhtenäinen ääni. Viesti on voimakkaampi, kun se tulee monien pelaajien organisaatiolta. Meidän on puhuttava siitä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajien Ville Koski pääsi osaksi ehkä kauden hulluinta ottelua
- Rankasti yksilötaitoon nojannut Barcelona selvisi kuivin jaloin, vaikka tiukille se meni
- Koko areena buuasi – Real Madridin tähdille tyly vastaanotto
- Toimittaja: Barcelonan tähtihyökkääjälle kaavaillaan jatkosopimusta
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys

- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Toimittaja: Barcelonan tähtihyökkääjälle kaavaillaan jatkosopimusta
- Koko areena buuasi – Real Madridin tähdille tyly vastaanotto