La Ligan puheenjohtaja tukee Rodrin lakkoehdotusta: ”Seurajoukkueiden MM-kisoja ei pitäisi olla olemassa”
Espanjan kanssa Euroopan mestaruuden voittanut Rodri kertoi hiljattain pelaajien saattavan asettua lakkoon taistellakseen kasvavaa ottelumäärää vastaan.
Viime kaudella 64 peliä pelannut Rodri saattaa joutua pelaamaan tällä kaudella yli 70 ottelua, sillä Manchester City osallistuu ensi kesänä uudistettuun seurajoukkueiden MM-turnaukseen.
Seurajoukkueiden MM-kisojen vuoksi kausi venyy heinäkuun puoliväliin, eli päättyy vain muutama viikko ennen seuraavan kauden alkua.
La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas on lakon kannalla, jos sen avulla seurajoukkueiden MM-kisat perutaan.
– Nyt on aika sanoa, että tämä riittää. FIFA:n kaltaiset organisaatiot haluavat heikentää kansallisia sarjoja. Uudistettu Mestarien liiga syö rahaa kansallisilta sarjoilta. Rodri puhui liian suurista ottelumääristä ja se pitää paikkansa. Siitä kärsii noin 200 pelaajaa. Minä puhun 40 000 ammattipelaajan ja 2000 seuran puolesta.
– Jos tuo lakko auttaa löytämään ratkaisun täynnä olevaan ottelukalenteriin siten, ettei se vaikuta kansallisiin sarjoihin, olen sen kannalla. Jotain on tapahduttava. Seurajoukkueiden MM-turnausta ei pitäisi olla edes olemassa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”

- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä