Ronald Koeman huolissaan Frenkie de Jongin tilanteesta
Frenkie de Jong on ollut käytännössä puolen vuoden ajan sivussa pelikentiltä.
De Jong loukkasi nilkkaansa keväällä ja palasi hetkeä myöhemmin reiluksi viikoksi Barcelonan vahvuuteen, mutta pelaajaa ei ole sittemmin nähty kentillä.
Mundo Deportivon mukaan Barcelona on kyllästynyt de Jongin loukkaantumiseen ja on vaatinut hollantilaista pelaamaan kipujen kanssa tai menemään nilkkaleikkaukseen. Lehden mukaan de Jongin on tehtävä päätös syyskuun maajoukkuetauon aikana.
Hollannin A-maajoukkueen päävalmentaja Ronald Koeman pitää de Jongin tilannetta huolestuttavana. De Jong ei pystynyt pelaamaan kesän EM-kisoissa.
– De Jongin tilanne on huolestuttava, koska hän on ollut jo pitkään loukkaantuneena. Ymmärtääkseni de Jongin tilanne kehittyy koko ajan, mutta hän ei ole vielä täysin kuntoutunut. De Jong on saanut kolme kertaa vamman nilkkaansa. Siitä kuntoutuminen ottaa aikansa. Se vaatii paljon aikaa, mutta odotamme de Jongin pääsevän lopulta täyteen pelikuntoon. Se olisi hyvä juttu myös maajoukkueelle, Koeman sanoi.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti