Atlético Madridin tähtihankinta avasi maalihanat heti debyytissä – ”Täydellinen alku”
Alexander Sørloth sai unelma-alun uudelle askeleelleen Atlético Madridissa. Norjalaishyökkääjä onnistui kahdesti maalinteossa debyytissään keskiviikon ystävyysottelussa kiinalaisseura Kitchee SC:tä vastaan Hong Kongissa.
Sørloth, 28, teki molemmat maalinsa Atléticon 6-1-voitossa ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana. Hyökkääjä siirtyi madridilaisseuraan Villarrealista elokuun alussa 32 miljoonan euron siirtokorvauksella.
Sørloth pelasi ottelussa vain avauspuoliskon.
– Aikaiset maalit olivat täydellinen alku. Alussa sitä aina jännittää ja ensimmäisessä ottelussa haluaa tehdä maalin mahdollisimman nopeasti. Tein kaksi, joten olen tyytyväinen, Sørloth kommentoi lehdistölle suoritustaan.
Sørloth taisteli viime kaudella La Ligan maalikuninkuudesta. 23 osumaa Villarrealin paidassa toivat norjalaiselle toisen sijan Artem Dovbykin takana.
Atléticon viime kauden tehokkain hyökkääjä 15 maalia tehnyt Álvaro Morata siirtyi tulevaksi kaudeksi AC Milaniin. Päävalmentaja Diego Simeone näkee Sørlothilla samoja ominaisuuksia kuin Espanjan maajoukkueen kapteenilla.
– Hänen ominaisuutensa ovat hyvin samankaltaisia kuin Álvarolla. Hän on boksihyökkääjä ja viimeistelijä, Simeone arvioi lehdistötilaisuudessa.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona oli liian vahva Mestarien liigan finaalissa
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa

- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta