Rodri kertoi miksi Lamine Yamal nousee maailman parhaiden pelaajien joukkoon
Lauantaina 17 vuotta täyttänyt Lamine Yamal on ollut kenties koko EM-kisojen suurin sensaatio.
Nuorukainen on pelannut loistavan turnauksen Espanjan paidassa. Oikea laitahyökkääjä on viimeistellyt yhden maalin ja antanut kolme maalisyöttöä. Yamal iski upean maalin Ranskan verkkoon välierissä.
Espanjan A-maajoukkueen avainpelaajiin lukeutuva Rodri kehui Yamalia vuolaasti AS:n haastattelussa.
– En tiedä, olenko koskaan nähnyt tuollaista kypsyyttä tuon ikäisellä pelaajalla. Hänellä on uskomaton potentiaali. En osaa sanoa, mikä on Yamalin potentiaalin katto. Tiedämme sen muutaman vuoden päästä. Yamal on muutaman vuoden sisällä yksi maailman parhaista pelaajista. Mielestäni hän on todella rauhallinen ihminen, joka haluaa jatkuvasti oppia uutta.
Rodri on iloinen etenkin siitä, miten Yamal pitää edelleen jalat tukevasti maassa.
– Joskus näemme pelaajia, jotka ovat hyviä tietyissä asioissa ja sitten he keskittyvät vain niihin. Yamalissa näen pelaajan, joka haluaa voittaa kollektiivisesti, olla itsenäinen, eikä ajatella liikoja itsestään. Näillä ominaisuuksilla hänellä on kaikki tarvittava noustakseen maailman parhaiden joukkoon seuraavina vuosina.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- Karmea taklaus harjoitusottelussa – Getafen hyökkääjän kausi on ohi
- AS: José Mourinho pitää tiukkaa kuria Madridissa – uudet säännöt käytössä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Rodrin agentti paljasti: valinta on tehty ja matka jatkuu kohti sinipunaista seuraa