Luis de la Fuente laski suosikin viitan ennen Espanjan suurta finaalia – näihin asioihin päävalmentaja uskoo mestaruuden ratkeavan
Luis de la Fuente kevensi Espanjan suosikin paineita ennen sunnuntain miesten EM-finaalia. La Roja päävalmentaja odottaa loppuottelusta tasaväkistä taistoa kolme vuoden takaista finalistia Englantia vastaan.
Espanjan edellinen menestyssukupolvi juhli Euroopan mestaruutta vuosina 2008 ja 2012. Arvokisapokaalit ovat kiertäneet tämän jälkeen maajoukkueen 12 vuoden ajan.
Vuoden 2012 Euroopan mestarijoukkueesta nykyryhmässä on mukana enää 38-vuotias oikea laitapuolustaja Jesus Navas. Navas tuurasi pelikiellossa ollutta Dani Carvajalia 2-1-välierävoitossa Ranskaa vastaan.
De la Fuente muistutttaa, että finaalissa voittoon tarvitaan jälleen maksimaalinen suoritus.
– Olemme asian suhteen rauhallisia. Emme ole menettäneet näkemystämme missään vaiheessa. Me tiedämme, että arviot ulkopuolelta pitävät Espanjaa suosikkina, mutta me ajattelemme asiat omalla tavallamme. Me tiedämme, ettei tässä ottelussa ole suosikkeja, de la Fuente kommentoi lauantaina lehdistölle.
– Ottelusta tulee hyvin tasainen. Sama juttu oli edellisissä peleissä. Jätämme suosikit vedonlyöntikertoimien asettajille. Jos me emme pelaa osoittamallamme tasolla ja täysin keskittyneenä, me emme pysty voittamaan. Tämän tapaiset ottelut ratkeavat pienimpiin yksityiskohtiin. Se joukkue, joka tekee vähemmän virheitä, voittaa pelin.
– Jos me emme onnistu siinä, me emme voita. Minun joukkueeni ymmärtää sen kaiken. Me olemme hyvin keskittyneitä voittamaan ja kunnioituksemme kilpailijaamme kohtaan on maksimaalista.
Espanja on voittanut tähän mennessä turnauksen kaikki kuusi otteluaan. Matkan varrella finaaliin on kaatunut Saksan ja Ranskan kaltaisia suurmaita.
De La Fuente muistuttaa, että jokaisen peliin on lähdettävä nollasta.
– Se on kuin puhuisi hyökkääjän maalivireestä. Se voi rikkoutua milloin tahansa. Me tiedämme sen, että Englannilla on valtava jalkapallollinen potentiaali. Heidän paras esityksensä voi tulla milloin vain. Se voi tapahtua huomenna ja he saattavat näyttää erinomaisen version itsestään. Voit kuitenkin voittaa, vaikka olisit paljon vastustajaasi heikompi. Kyse on virheiden välttämisestä, tilanteiden luonnista ja niiden viimeistelystä.
Espanja ja Englanti kohtaavat tänään EM-finaalissa kello 22:00 Suomen aikaa.
LUE MYÖS!
- Betis pettyi Mestarien liigassa, samalla Cesc Fàbregasin joukkue iski yhdeksän maalia
- Unelmalaukaus pelasti Real Madridin yllätystulokselta
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Traagisessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti avasi suunsa: ”Nämä ovat elämäni vaikeimpia päiviä”
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui
- Unelmalaukaus pelasti Real Madridin yllätystulokselta
- Betis pettyi Mestarien liigassa, samalla Cesc Fàbregasin joukkue iski yhdeksän maalia
- Traagisessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti avasi suunsa: ”Nämä ovat elämäni vaikeimpia päiviä”
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”