Harry Kane kehui vuolaasti Lamine Yamalia finaalin alla: ”Kertoo hänestä paljon”
Lamine Yamal täytti lauantaina 17 vuotta.
Nuorukainen on ollut yksi EM-kisojen valovoimaisimmista pelaajista. Espanjan laitahyökkääjä on joukkueensa ehdoton avainpelaaja. Yamal on tehnyt kisoissa toistaiseksi yhden maalin ja antanut kolme maalisyöttöä.
Yamal ja Espanja kohtaavat sunnuntaisessa finaalissa Englannin.
Englannin A-maajoukkueen kapteeni Harry Kane kehui Yamalia finaalia edeltävässä lehdistötilaisuudessa.
– Haluan toivottaa Yamalille hyvää syntymäpäivää. Hän on loistava pelaaja. Tuolla tavalla pelaaminen tässä turnauksessa vain 17-vuotiaana kertoo hänestä paljon. Yamalista huomaa, että hän pelaa ilman pelkoa ja tuntee olonsa vapaaksi. Hän nauttii jalkapallostaan. Yamal on varmasti yksi vaikeimmin pysäytettävistä pelaajista finaalissa. Haluan onnitella Yamalia siitä, mitä hän on tähän mennessä tehnyt, Kane sanoi.
Kanen mukaan Espanja on ollut kaikista tasaisin joukkue EM-kisoissa.
– Espanja on pelannut loistavan turnauksen. Espanja on ollut kaikista tasaisin joukkue, mutta tiedämme, että jalkapallossa yhdessä ottelussa voi tapahtua lopulta mitä tahansa. Voimme voittaa minkä tahansa vastustajan. Olemme ylittäneet vaikeuksia päästäksemme finaaliin. Olemme samalla osoittaneet huomattavaa venymiskykyä. Finaalit vaativat sellaista. Tiedämme, että Espanja on todella vaikea vastustaja.
Finaali käynnistyy klo 22.00.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- Karmea taklaus harjoitusottelussa – Getafen hyökkääjän kausi on ohi
- AS: José Mourinho pitää tiukkaa kuria Madridissa – uudet säännöt käytössä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Rodrin agentti paljasti: valinta on tehty ja matka jatkuu kohti sinipunaista seuraa