Espanja on Euroopan mestari
Espanja ja Englanti kohtasivat toisensa EM-lopputurnauksen finaalissa sunnuntai-iltana. Espanja voitti finaalin 2-1. Kyseessä on Espanjalle sen historian neljäs Euroopan mestaruus.
Läpi turnauksen voitosta voittoon edennyt Espanja lähti finaaliin pienoisena suosikkina, mutta se ei näkynyt sen suuremmin kentällä – ainakaan avausjaksolla. Espanjan ja Englannin peli oli varsin staattista, varovaista ja riskejä välttelevää.
Avausjaksolla ei nähty laadukkaita maalipaikkoja. Álvaro Moratalla oli yksi puolittainen paikka, mutta hyökkääjän haltuunotto ja viimeistely-yritys jätti toivomisen varaa.
Espanja sai ikäviä uutisia tauolla, kun avausjakson lopussa polvensa loukannut Rodri joutui jättämään kentän. Luis de la Fuente otti Martín Zubimendin kentälle toisen jakson alussa. Espanja siirtyi johtoon 47. minuutilla. Lamine Yamal syötti Nico Williamsin tekopaikkaan ja laitahyökkääjä laukoi pallon varmasti ohi Englanti-vahti Jordan Pickfordin.
65. minuutilla Espanja sai loistopaikan, kun Yamal pääsi laukomaan, mutta Pickford venytti ja nappasi komean torjunnan.
Englanti tasoitti finaalin 72. minuutilla. Jude Bellingham pelasi pallon boksin edustalle juosseelle Cole Palmerille ja Palmer laukoi sen tarkasti maaliin. 1-1.
Espanja ei lannistunut. Viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa Marc Cucurella lähetti keskityksen boksiin ja vaihdosta kentälle tullut Mikel Oyarzabal siirsi maalin edustalta pallon verkkoon. 2-1.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- Karmea taklaus harjoitusottelussa – Getafen hyökkääjän kausi on ohi
- AS: José Mourinho pitää tiukkaa kuria Madridissa – uudet säännöt käytössä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Rodrin agentti paljasti: valinta on tehty ja matka jatkuu kohti sinipunaista seuraa