”Toivottavasti laitamme Tonin eläkkeelle” – Real Madridin pelaajat vastakkain EM-trillerissä

Miesten EM-kisoissa nähdään perjantaina yksi turnauksen odotetuimmista otteluista, kun Espanja ja Saksa ottavat yhteen puolivälierissä.
Tuloksiin ja peliesityksiin nähden vastakkain ovat kenties kisojen kaksi parasta joukkuetta, mutta vain toinen voi jatkaa neljän parhaan joukkoon.
Ottelussa nähdään myös useamman Real Madridin pelaajan kohtaaminen, sillä Espanjalla on riveissään kolme ja Saksalla kaksi Los Blancosin pelaajaa.
Madridia viime kaudella edustanut Joselu sanoi lehdistötilaisuudessa, että hän toivoo entisen joukkuekaverinsa Toni Kroosin uran päättyvän perjantaina.
Kaksikko pelasi viimeisen ottelunsa yhdessä, kun Real Madrid voitti Mestarien liigan finaalissa Borussia Dortmundin 2-0. Saksalaistähti Kroos lopettaa uransa EM-kisoihin.
– Me toivomme, että se on hänen viimeinen pelinsä. Tämä ei ole erityinen peli sen takia, että hän on mukana. Tämä on puolivälierä mahtavaa joukkuetta vastaan. Toivottavasti laitamme Tonin eläkkeelle perjantaina, sanoi Joselu Marcan mukaan.
– Hän on ystäväni. Olen puhunut hänen kanssaan paljon ja hän on antanut minulle paljon neuvoja. Hän on elintärkeä Saksalle ja hän oli sitä myös Real Madridille. Meidän on oltava varovaisia hänen kanssaan.
Kroos ymmärtää täysin, että Joselu ja kumppanit eivät anna hänelle armoa puolivälierässä.
– Se on normaalia, he haluavat voittaa nämä kisat. Minä yritän kaikkeni, että niin ei käy. He ovat täällä voittamassa, kuten mekin. Tärkeintä on, että he eivät halunneet minun jäävän eläkkeelle Madridista. He ovat ystäviäni. Hän sanoi niin, koska hän haluaa voittaa.
– Siitä tulee jännittävä ottelu, tylsän vastakohta.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa