Viesti veljeltä yllätti onnellisen Espanjan sankarin – ”Koko maailman tietoisuuteen”
Viesti isoveljeltä puhelimessa sai Nico Williamsin onnelliseksi unelmaesityksen jälkeen Espanjan EM-ottelussa Italiaa vastaan. Athletic Bilbaon laituri esiintyi edukseen 1-0-voittoon päättyneessä kamppailussa.
Williams haastoi jatkuvasti Italian Giovanni Di Lorenzoa luoden Napolin laitapuolustajalle kiireisen illan. 21-vuotias nuorukainen palkittiin ottelun parhaana pelaajana.
Williams edustaa seuratasolla Athleticia yhdessä veljensä Iñaki Williams kanssa. Vanhempi Williamseista valitsi kuitenkin edustaa Ghanan maajoukkuetta.
– Kun astuin pukukoppiin, kollegani onnittelivat minua. Sitten kun avasin puhelimeni, siellä oli viesti häneltä (Inakilta). Hän oli lähettänyt minulle ääniviestin ja kertoi, että olen vienyt Williamsin nimen koko maailman tietoisuuteen, Nico Williams kertoi Cadena SER:lle.
Williams uskoo, että päävalmentaja Luis de la Fuenten yksinkertainen lähestymistapa on ollut avain menestykseen ensimmäisissä peleissä.
– Valmentajan antama avainkäsky on ollut olla tekemättä mitään outoa. Hän on onnellinen ja mekin olemme. Ihmiset eivät nähneet meitä ennen kisoja suosikkina. Meidän täytyy vain jatkaa samalla tavalla, Williams kehui.
Espanja varmisti voitolla Italiasta B-lohkon voiton. Maa kohtaa maanantaina lohkon päätöskierroksella maanantaina Albanian.
LUE MYÖS!
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Super Depor on täällä taas – sarjanousija hurjassa vireessä
- Diego Simeone suuttui Julián Álvarezista esitetystä kysymyksestä: ”Oletko tosissasi?”
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista

- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen