”Toivottavasti tämä voitaisiin selvittää” – Hyökkääjä haluaa jäädä Real Madridiin
Joselu pelasi päättyneen kauden lainalla Real Madridissa.
Joselun kausi oli selvästi ennakko-odotuksia parempi. Kaikki kilpailut mukaan luettuna Joselu iski 49 otteluun 17 maalia. Joselu ei ollut suinkaan selvä avauskokoonpanon pelaaja, mutta nousi esiin tärkeillä hetkillä ja teki elintärkeitä maaleja muun muassa Mestarien liigan pudotuspeleissä.
34-vuotiaan hyökkääjän lainasopimuksessa on osto-optio, jonka Real Madrid voi käyttää kesä-heinäkuun vaihteeseen mennessä. Sitä ei ole toistaiseksi käytetty. Joselun sopimus Espanyolin kanssa kattaa vielä ensi kauden.
Joselu on parhaillaan Espanjan mukana EM-kisoissa. Kärjeltä tiedusteltiin, aikooko hän jäädä ensi kaudeksi Real Madridiin.
– En vielä tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Tämä on vaikeaa aikaa. Sopimuksessani on pykälä, joka on aktivoitavissa kuun loppuun mennessä. En voi sanoa mitään, koska en edes itse tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
– Minulla ei ole epäilyksiä jatkostani Real Madridissa, mutta se ei riipu vain minusta. Se riippuu monista ihmisistä. Real Madrid on hankkinut kaksi uutta hyökkääjää (Endrick ja Kylian Mbappé) ja suunnittelee sillä tavalla uutta kautta. Toivottavasti tämä tapaus voidaan selvittää, Joselu viittasi tulevaisuuteensa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?