Girona-tähti Aleix García siirtyy Saksan huippuseuraan
Gironan keskikenttäpelaaja Aleix García siirtyy Bayer Leverkuseniin.
Athleticin mukaan Leverkusen maksaa hänen siirrostaan alustavasti 18 miljoonaa euroa ja myöhemmin mahdolliset kaksi miljoonaa euroa bonuksina.
Näin päästiin lähelle hänen 20 miljoonan euron ulosostoklausuuliaan.
García, 26, on solminut viiden vuoden sopimuksen tuoreen Saksan tuplamestarin kanssa.
Leverkusen voitti Bundesliigan ja Saksan Cupin häviämättä peliäkään. Joukkueen ainoa tappio koko kaudella tuli Eurooppa-liigan finaalissa Atalantaa vastaan.
García pelasi Gironassa ensimmäisen kerran jo vuosina 2017-2019 lainalla Manchester Citystä. Hän palasi seuraan kesällä 2021 Eibarista ja pelasi päättyneellä kaudella isossa roolissa, kun Girona saavutti historiansa parhaan sijan La Ligassa tullen kolmanneksi.
LUE MYÖS!
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde
