Konkarivalmentaja pettyi saamaansa kohteluun: ”Seura vuotaa tietoja medialle”
Javier Aguirre valmensi menestyksekkäästi Mallorcaa kahden ja puolen vuoden ajan.
Aguirre johdatti Mallorcan sensaatiomaisesti Copan finaaliin muutama kuukausi sitten. Aguirren aikakautta Mallorcan peräsimessä on yleisesti pidetty onnistuneena.
Mallorca ei kuitenkaan tarjonnut jatkosopimusta kokeneelle meksikolaisvalmentajalle. Mallorca palkkasi lopulta Jagoba Arrasaten uudeksi päävalmentajakseen.
Caliente TV haastatteli Aguirrea, joka pettyi siihen, miten Mallorca vuoti tietoja paikallismedialle.
– Joskus ihmiset kyllästyvät pelitapaan, minuun tai puheisiini. Ja sitten joukkue haluaa uuden päävalmentajan. Olisin halunnut, että seura olisi kertonut päätöksestään minulle kasvotusten. Noin kuukautta aiemmin paikallislehdessä alkoi liikkumaan huhuja mahdollisista uusista valmentajista. Se ei ole hienoa, koska seura vuotaa tietoja medialle.
Aguirre muistuttaa, että tätä nykyä vanhemmille valmentajille annetaan entistä vähemmän mahdollisuuksia.
– Olen jo vanha mies ja tämän ikäisiä valmentajia on koko ajan vähemmän ja vähemmän. Mainitsen Manuel Pellegrinin, Carlo Ancelottin ja minut. On lukuisia nuoria valmentajia, jotka ovat komeita, hyväkuntoisia, hienoilla hiuksilla varustettuja taitureita tietokoneen kanssa. Sitten minunlainen valmentaja jää välikäteen. Olen hyödyllinen joissain asioissa, mutta joissain en.
LUE MYÖS
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä