Carlo Ancelotti yrittää vielä muuttaa Nachon mielen
Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti yrittää vakuuttaa puolustaja Nachon siitä, että hänen kannattaisi jäädä seuraan, kertoo Marca.
Nacho, 34, on tismalleen samassa tilanteessa kuin vuosi sitten: hänen sopimuksensa on päättymässä ja hän on kahden vaiheilla tulevaisuutensa suhteen.
Aiemmin keväällä vaikutti lähes varmalta, että Nacho jättäisi Madridin kauden päätteeksi. Hän oli tyytymätön peliaikaansa ja oli kiinnostunut etenkin siirrosta Yhdysvaltoihin.
Sen jälkeen Nachon rooli kuitenkin kasvoi. Hän pelasi isoja minuutteja johdattaessaan kapteenin roolissa joukkueensa La Ligan ja Mestarien liigan voittoon.
Marcan mukaan Nacholla on Real Madridin sopimustarjous pöydällään. Elämä rapakon takana kiehtoo häntä yhä, mutta Yhdysvalloista ei ole tullut odotetunlaisesti kiinnostusta. Yksi vaihtoehto olisi lähteä Saudi-Arabiaan, mutta Nacho ei halua viedä perhettään sinne.
Ancelotti on yrittänyt perustella Nacholle, että hänen ei ole järkevä lähteä Real Madridista, jossa hän on arvostettu pelaaja kentällä ja pukukopissa.
Tällä kaudella Nacho pääsi pelaamaan isossa roolissa, mutta ensi kaudella tilanne voi olla taas toinen. David Alaba ja Éder Militão ovat kummatkin syksyllä täydessä pelikunnossa ja Madrid saattaa vielä hankkia uuden topparin siirtomarkkinoilta.
LUE MYÖS!
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona