Valencia-kapteeni José Gayà kävi leikkauksessa – pitkä huili edessä
Valencian laitapuolustajaa José Gayàa odottaa noin viiden kuukauden tauko tositoimista, kertoo Relevo.
Gayà, 29, loukkasi takareitensä alun perin maaliskuussa, mutta Valencia päätti yhdessä kapteeninsa kanssa, että hänet yritetään hoitaa kuntoon ilman leikkausta.
Hän halusi päästä pelaamaan loppukauden Valencian kanssa ja EM-kisoissa Espanjan kanssa. Tuo päätös kuitenkin kostautui.
Gayà palasi pelikentille vajaat kaksi kuukatta myöhemmin ja hänen vammansa uusiutui. Hänen kisahaaveensa kariutuivat välittömästi ja Gayàn oli mentävä leikkaukseen.
Relevon mukaan Gayà palaa tositoimiin aikaisintaan lokakuussa, mutta hänen kuntoutuksensa suoritetaan mahdollisimman varovaisesti, jotta vamma ei uusiutuisi taas.
Tämänhetkisen arvion mukaan Gayàlta jää siis väliin ensi kauden pari ensimmäistä kuukautta ja Nations Leaguen ensimmäiset pelit.
LUE MYÖS!
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Jalkapalloilijan traaginen kuolema johti poliisitutkintaan
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Lähde: Traagisen törmäyksen maalivahti syvästi järkyttynyt
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Lehti: Barcelona asetti puolustajalleen hintalapun – Valioliigan suurseurat kiinnostuneita