Thibaut Courtois oli melkein koko kauden sivussa – kuntosali tuli tutuksi: ”Käytin sen hyväksi”
Thibaut Courtois on pelannut tällä kaudella vain kolme ottelua.
Courtois loukkasi vakavasti polvensa viime elokuussa. Belgialaisvahti oli palaamassa pelikentille maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta sai tuolloin uuden polvivamman. Paluu venyi lopulta toukokuun alkuun.
Madridilaismedian mukaan Carlo Ancelottin on määrä peluuttaa Courtois’ta lauantaina Mestarien liigan finaalissa.
Courtois kertoi AS:n haastattelussa tehneensä paljon töitä kuntosalin puolella.
– Tunnen kroppani. Tiesin pystyväni vaikka mihin, ja sen vuoksi en menettänyt toivoani. Tiesin voivani kehittyä entistä paremmaksi. Olen saanut lihasmassaa jalkoihin suojelemaan polviani. Sen vuoksi liikkeissäni on enemmän nopeutta ja voimaa. Käytin poissaoloaikani hyväksi ja vahvistin kroppani keskiosaa.
Ancelotti nimesi Courtois’n ensimmäistä kertaa tolppien väliin Cádiz-ottelussa. Courtois kertoi päässeensä nopeasti pelirytmiin.
– Cádiz-ottelu oli kysymysmerkki, mutta sitten, kun pelasin ensimmäisen ottelun, tuli toinen ottelu ja minusta tuntui samalta kuin aina. Minusta tuntui kuin en olisi missään vaiheessa ollut loukkaantuneena. Haluan luoda turvallisuuden tunnetta valmentajalle ja joukkuetovereilleni.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Atléticon pomo tulistui toimittajalle siirtohuhusta: ”Voitko taata, että olet elossa vuoden lopussa?”
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia