Raiskauksesta tuomittu Dani Alves pääsee vapaaksi miljoonan euron takuita vastaan
Espanjalainen tuomioistuin on päättänyt, että Barcelonan puolustajalegenda Dani Alves voidaan vapauttaa vankilasta miljoonan euron takuita vastaan, kertoo BBC.
Alves, 40, tuomittiin viime kuussa neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan raiskauksesta, joka tapahtui barcelonalaisessa yökerhossa joulukuussa 2022.
Brassipuolustajan asianajaja pyysi hänen vapauttamistaan sillä perusteella, että Alves oli jo suorittanut neljäsosan tuomiostaan tutkintavankeudessa pidätyksensä jälkeen.
Alvesin on vapautuakseen maksettava miljoonan euron takuunsa ja luovutettava sekä Brasilian että Espanjan passinsa viranomaisille. Lisäksi hänen on esiinnyttävä oikeuden edessä viikottain.
Alvesin aiempia pyyntöjä päästä vapaaksi ei hyväksytty, koska oikeus piti riskinä, että hän pakenisi maasta. Brasilia ei luovuta omia kansalaisiaan, kun heidät on tuomittu muissa maissa.
Päätös Alvesin takuita vastaan vapauttamisesta ei ollut yksimielinen, sillä yksi kolmesta tuomarista ei puoltanut päätöstä. Uhrin asianajaja aikoo valittaa päätöksestä.
Alves edusti Barcelonaa vuosina 2008-2016 sekä 2021-2022. Espanjan kentillä hän on edustanut myös Sevillaa. Pidätyshetkellään Alves pelasi meksikolaisessa Pumasissa, joka purki hänen sopimuksensa välittömästi.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista