Philippe Coutinho puhui ajastaan Barcelonassa: ”En ole koskaan katunut siirtoani”
Philippe Coutinho siirtyi Liverpoolista Barcelonaan peräti 135 miljoonalla eurolla tammikuussa 2018.
Coutinho kuului tuolloin maailman parhaimpien pelaajien joukkoon.
Hyökkäävänä keskikenttäpelaajana ja vasempana laitahyökkääjänä tunnettu Coutinho siirtyi Kataloniaan valtavien odotusten kera. Barcelonan seurahistorian kalleimpiin hankintoihin lukeutuva Coutinho ei kuitenkaan saanut itsestään parasta irti missään vaiheessa.
Ensimmäisen kokonaisen Barcelona-kauden jälkeen Coutinho lainattiin Bayern Müncheniin. Lainakauden jälkeen Coutinho vietti vielä puolitoista vuotta Barcelonassa, mutta kärsi loukkaantumisista ja jäi kunnossa ollessaan pieneen rooliin.
Coutinho siirtyi lopulta Aston Villaan. Matka on sittemmin jatkunut qatarilaiseen Al-Duhailiin.
Sport haastatteli Coutinhoa, joka kertoi mietteensä vuosistaan Barcelonassa.
– En ole koskaan katunut Barcelona-siirtoani. Asiat eivät lopulta sujuneet niin kuin olin kuvitellut. Olen ensimmäinen, joka vaatii itseltäni paljon kentällä ja tiedän, milloin minun on annettava enemmän. Yritin kaikkeni ja olen aina ollut huippuammattilainen. En kadu mitään. Barcelonassa pelaaminen oli aina unelmani ja sain sen toteutetuksi. Nautin siitä ja pääsin tutustumaan moniin ihmisiin ja voitin pokaaleja.
– En muuttaisi mitään. Menneisyyteen palaaminen on mahdotonta, mutta kuten sanoin, en kadu mitään. Annoin aina kaikkeni harjoituksissa. Olen tyytyväinen uraani. Monet ihmiset miettivät, onko se ollut hyvä vai huono, mutta olen tyytyväinen itseeni. Tiedän, mitä voin tehdä ja millainen ihminen olen. Se on minulle tärkeintä.
LUE MYÖS
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal